Vappuna kotimaisen elokuvan superviikonloppu – katso ainakin nämä!

Tommi Korpela ja Sidse Babett Knudsen elokuvassa Ikitie.
Ikitie

Jussi-voittajat ja yleisöhitit valtaavat kanavat vapunpäivästä lähtien.

Perjantai 1.5.

Olen suomalainen TV2 klo 13.30

Aleksi Mäkelän vuonna 2019 ohjaama elokuva Kari Tapiosta houkutteli teattereihin lähes 175 000 katsojaa. Matti Ristinen esittää vuonna 2010 kuollutta iskelmätähteä, naispääosassa nähdään Tiina Lymi. Elokuva voitti vuoden 2020 Jussi-gaalan yleisöpalkinnon.

Kovat miehet Teema & Fem klo 16.55

Ohjaaja Maarit Lallin, tuottaja Aki Kaurismäen ja käsikirjoittaja Leo Viirretin briljantti 20-minuuttinen lyhytelokuva uusitaan jälleen.

Lukuisia kansainvälisiä festivaaleja kiertänyt ja palkintoja napsinut Kovat miehet (2000) kertoo Sulevi Peltolan esittämästä isästä ja Jyrki Mänttärin esittämästä pojasta, jotka eivät suostu antamaan periksi tuumaakaan – ei, vaikka kuinka tekisi kipeää.

Kovat miehet
Kovat miehet

Lapua 1976 MTV3 klo 19.30

Ohjaaja Toni Kurkimäen Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertova draama houkutteli teattereihin 177 000 katsojaa, mikä nosti sen vuoden 2023 katsotuimpien kotimaisten joukkoon.

Ilman elokuvasäätiön tuotantotukea tehdyn elokuvan pääosissa nähdään Konsta Laakso ja Linnea Leino, joka voitti Jussi-palkinnon yleisön suosikkinäyttelijänä. Uusinta Subilla sunnuntaina 3.5.

Kyllä isä osaa Nelonen klo 20

Samannimisestä 1990-luvun komediasarjasta sovitettu vuoden 2024 pitkä elokuva sai uutta Turhapuro-konseptia kaipaavan kansan liikkeelle ja täyttämään teatterit yli 223 000 katsojalla. Uusinnat Nelosella lauantaina 2.5. ja sunnuntaina 3.5.

Juice Nelonen klo 1.00

Ohjaaja Teppo Airaksisen vuoden 2018 hieno tulkinta tietystä ajanjaksosta Juice Leskisen (1950-2006) elämässä on tarjolla yökukkujille vappupäivän yönä.

Muuntautumiskykyinen Riku Nieminen tekee nimiroolissa vahvaa työtä, kuten myös Iida-Maria Heinonen naispääosassa. Jusseja elokuvalle kertyi kuvauksesta, puvustuksesta ja maskeerauksesta ja katsojia 182 000.

Juice
Juice

Lauantai 2.5.

Tie pohjoiseen Jim klo 21

Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann pelaavat hienosti yhteen toisiinsa vasta tien päällä tutustuvina isänä ja poikana Mika Kaurismäen ohjauksessa.

Vuonna 2012 valmistunut roadmovie sisältää Veskun viimeisen merkittävän leffaroolin, joka toi näyttelijälegendalle myös tämän viimeisen Jussi-ehdokkuuden. Lähes 270 000 katsojaa kerännyt elokuva on myös edelleen Mika Kaurismäen suurin yleisömenestys.

Ikitie Teema & Fem klo 22.25

AJ Annila ohjasi liki mestarillisen sovituksen Antti Tuurin romaanista, joka kuvaa amerikansuomalaisten kokemia Stalinin vainoja 1930-luvun Neuvostoliitossa. Yhtä järkyttävä kuin koskettavakin teos kaappasi vuoden 2017 parhaan elokuvan Jussin Tuntemattoman sotilaan nenän edestä.

Teattereihin 146 000 katsojaa houkutellut elokuva palkittiin myös viidellä muulla Jussilla, mukaan lukien paras ohjaus ja tanskalaistähti Sidse Babett Knudsenin kuittaama naissivuosa. Tommi Korpela ei voittanut tällä kertaa, vaikka tekeekin pääosassa yhden uransa parhaista rooleista. Uusinta TV2:lla lauantaina 23.5.

Tommi Korpela elokuvassa Ikitie.
Ikitie

Sisu MTV3 klo 22.35

Ohjaaja Jalmari Helanderin lopullisesti kansainvälisten toimintamestareiden liigaan singonnut Sisu (2022) on liki täydellinen yhden miehen armeija -elokuva, jossa klassinen sotakorkeajännitys kohtaa tarantinomaisen pulp-verenlennätyksen.

Jorma Tommilan täydellisellä pääosalla siunattu teos keräsi teattereissa 183 000 katsojaa, voitti neljä Jussia ja poiki vielä virheettömämmän jatko-osan. Uusinta Subilla maanantaina 4.5.

Häjyt Sub klo 23.20

Edelleen ohjaaja Aleksi Mäkelän parhaaksi elokuvaksi nimettävä Häjyt (1999) oli vuosituhannen taitteen suomalaisen uuden aallon keskeisiä menestyksiä Rukajärven tien ja Levottomien ohella.

Järisyttävät 329 000 katsojaa kerännyt moderni puukkojunkkaridraama piirtää hätkähdyttävän kuvan erään pohjalaisen miestyypin psyykestä ja taipumuksesta patologiseen väkivaltaan. Vaikka Häjyt onkin viihdettä, on se myös hyytävän dokumentaarinen. Vuoden 2000 Jussi-gaalan yleisöpalkinnon voittaja.

Häjyt
Häjyt

Sunnuntai 3.5.

Ohjus Teema & Fem klo 12

Briljantin 20-minuuttisen Lumikon (2009) ja erinomaisen esikoispitkän Aurora (2019) jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervon uudelle elokuvalle asetettiin kovat odotukset.

Enemmän kriitikoita kuin teatteriyleisöä (alle 40 000) miellyttänyt Ohjus (2024) kertoo Inarinjärveen vuonna 1984 syöksyneestä neuvosto-ohjuksesta ja sen vaikutuksesta pieneen lappilaiseen kirkonkylään. Jussit tulivat käsikirjoituksesta ja puvustuksesta. Uusinta Teema & Femillä perjantaina 8.5.