Jorma Uotinen järkytti elokuvassa – lapset traumatisoituivat

Jorma Uotinen järkytti elokuvassa – lapset traumatisoituivat

Moni ei muista Jorma Uotisen vaikuttavaa roolityötä.

Koreografi ja tanssijalegenda Jorma Uotinen, 75, on näytellyt urallaan liki kahdessakymmenessä elokuvassa ja tv-sarjassa. Filmirooleista kuuluisin löytyy vuoden 1984 fantasiaelokuvasta Pessi ja Illusia, joka esitetään Yle Teemalla toiveuusintana sunnuntaina 26.4.

Video: Jorma Uotinen puhuu eläköitymisestä

Heikki Partasen ohjaama elokuva perustuu Yrjö Kokon jatkosodan aikana rintamalla kirjoittamaan satuun, josta Jack Witikka ohjasi ensimmäisen elokuvaversion jo vuonna 1954.

Partasen 30 vuotta myöhemmin tekemää elokuvaa pidetään ansaitusti yhtenä 1980-luvun parhaista kotimaisista elokuvista. Neljä Jussia voittanut teos palkittiin myös Berliinin elokuvajuhlilla ja se valittiin Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi.

Jorma Uotinen elokuvassa Pessi ja Illusia.
Jorma Uotinen elokuvassa Pessi ja Illusia.

Satuhahmot sodan kurimuksessa

Sota-aikaan sijoittuva tarina kertoo keijukaistyttö Illusian (Annu Marttila) ja peikkopoika Pessin (Sami Kangas) epätodennäköisestä ystävyydestä. Sateenkaarelta maahan vastoin isänsä käskyä laskeutuva Illusia huomaa, ettei hän pääsekään enää kotiin. Pimeän tullen julma Ristilukki katkaisee hänen siipensä.

Illusiaa neuvotaan lähtemään talveksi etelään, sillä Valkoiseksi Kuolemaksi nimetty lumikko tappaa pienet keijut. Pessi ja Illusia suuntaavat etelään, mutta ihmisten sota ajaa heidät takaisin. 

Talven tullen parivaljakko joutuu taistelemaan sekä Valkoista Kuolemaa että Ristilukkia vastaan.

Annu Marttila elokuvassa Pessi ja Illusia.
Pessi ja Illusia palkittiin Jussilla myös ohjauksesta ja kuvauksesta.

Palkintoja ja ylistystä kriitikoilta

Yksi Jusseista meni Uotiselle tämän sivuroolista Ristilukkina. Kansallisbaletissa läpimurtonsa tehnyt Uotinen laati itse koreografian hahmon pelottavaan liikehdintään. 

Vaikuttava esitys traumatisoi lapsikatsojat ja sai kriitikot polvilleen. Myös väkivaltainen kamppailu tanssija Pauli Pölläsen esittämän lumikon kanssa on jäänyt monille mieleen.

– Uotisen osuus elokuvassa on mahtava. Partanen on kietonut Ristilukin hahmoon valon ja varjon tanssit. Vertauskuvallinen pahuus on vain yksi ulottuvuus Ristilukin monisävyisessä hahmossa, joka Uotisen kimmoisan ja fantastisesti eläytyvän näyttelijätyön ansiosta saa siivet alleen. 

– Visuaalisesti elokuvan hienoimmat hetket koetaan Ristilukin luolaan sijoittuvassa jaksossa, jossa Partanen on erikoispeilien ynnä muiden efektien avulla saanut Uotisen omaehtoisen maagisuuden taitavasti esille, todettiin Jarmo Valkolan Keskisuomalaiseen kirjoittamassa arvostelussa.

Kaurismäkikin tykkäsi

Sami Kangas ja Annu Marttila löytyivät nimirooleihin Helsingin Tanssiopiston modernin tanssin luokalta. Näyttelijöistä myös Eija Ahvo palkittiin Jussilla sivuroolistaan hiiriäitinä. Hiirilapsia esittävät Ahvon lapset Venla ja Joonas Vehniäinen tunnettiin myöhemmin näyttelijöinä nimillä Venla Saartamo ja Joonas Saartamo.

Annu Marttila ja Sami Kangas elokuvassa Pessi ja Illusia.
Annu Marttila ja Sami Kangas eivät ole näytelleet elokuvissa 1980-luvun jälkeen.

Filmihullun ensi-iltakritiikin Partasen elokuvasta kirjoitti 27-vuotias Aki Kaurismäki, joka oli vain vuotta aiemmin julkaissut oman esikoisfiktioelokuvansa Rikos ja rangaistus.

– Ei ole aivan yksinkertaista tehdä tinkimätöntä lastenelokuvaa; välttää moralismia ja asioiden liiallista siloittelemista. Pessi ja Illusia on hyvin kunnianhimoinen ja kaunis elokuva myös ihmiselle, joka vihaa lastenelokuvia, Kaurismäki toteaa arvostelussa.

Pessi ja Illusia esitetään Teema & Femillä sunnuntaina 26. huhtikuuta kello 12. Elokuva on katsottavissa myös Areenassa 20. toukokuuta saakka.