Näkökulma: Kotimainen elokuva on kriisissä – tässä syy
Rahoituksen leikkaaminen ja luovuuden puute ovat vain osa ongelmaa.
Suomalaisella elokuvalla menee huonosti. Rahaa on entistä vähemmän ja varmoiksi hiteiksi veikatut ”pelastajaelokuvat” ovat alisuoriutuneet teattereissa. Kaiken lisäksi, ja mikä surullisinta, lipunostajia ei kiinnosta pätkääkään omaperäisiin aiheisiin pohjaavat elokuvat.
Synkkä vihje tulevasta saatiin jo viime jouluna, kun teattereihin tuli kaksi varmoina yleisömagneetteina pidettyä elokuvaa: kolmas Supermarsu ja Teräsleidien jatko-osa. Supermarsu 3 keräsi lähes 80 000 katsojaa vähemmän kuin edeltäjänsä. Vielä pahemmin alisuoriutui Teräsleidit 2, joka houkutteli teattereihin 155 000 ihmistä vähemmän kuin ykkösosa.
Tänä vuonna julkaistuista kotimaisista vain kolme elokuvaa on kerännyt yli 100 000 katsojaa: Kalevala: Kullervon tarina, Kaunis rietas onnellinen ja Luottomies-elokuva: Lepoloma. Näistä vain Luottomies rikkoo pian 200 000 katsojan rajan. Kullervo ja Kaija Koo -elämäkerta jäävät alle 150 000 katsojaan, mikä on huomattavasti vähemmän kuin niille odotettiin.
Tekijät voivat myös katsoa peiliin etenkin Kullervon kohdalla. Antti J. Jokisen ohjaama korpidraama on yksinkertaisesti huono elokuva, jonka katsojamäärien hiipumiseen alkuinnostuksen jälkeen vaikutti varmasti negatiivinen puskaradio. Lisäksi elokuva maksoi suomalaisittain paljon, 5,2 miljoonaa euroa. Jokisen haave Sammon ryöstön filmaamisesta jää nykyisten lukujen valossa haaveeksi.
Vanhassa vara parempi
Mikään tarinallisesti originelli ei tunnu kiinnostavan kotimaisen elokuvan katsojia. Jussi-pöydän putsannut ja kansainvälistä suitsutusta saanut Jossain on valo joka ei sammu ei ole vieläkään rikkonut edes 10 000 katsojan rajaa. Suomalaisittain harvinaista tieteissatiiria edustava Orava on pyörinyt lähes tyhjille katsomoille ja kerännyt alle 5000 katsojaa.
Syksyllä ensi-iltaan on tulossa jälleen kaksi historianpölyllä kuorrutettua elokuvaa, jotka nojaavat vanhaan ja menneeseen – siihen, minkä uskotaan saavan suuret ikäluokat liikkeelle. Samuli Valkaman Presidentin kyyditys kertoo humoristisella otteella K. J. Ståhlbergin kaappaamisesta. Aku Louhimiehen Lapin sota tarjoaa puolestaan juuri sitä, mitä sen nimi lupaa. Katsojaodotukset liikkuvat luultavasti puolessa miljoonassa.
Ehkä Suomessa ei edes kannata yrittää tehdä enää mitään uutta ja omaperäistä. Kansalle tuntuu riittävän, että se saa joka vuosi uuden Kyllä isä osaa -komedian. Hieman kuin uuden Uuno Turhapuron aikoinaan.
