Näkökulma: Jussi-valinnoissa tehtiin yksi valtava moka
Kotimaista genre-elokuvaa arvostetaan enemmän maailmalla kuin Suomessa.
Jussi-ehdokkuuksien valinnassa tehtiin tänä vuonna vähintään yksi kolossaalinen munaus.
Jorma Tommilan jääminen ilman pääosaehdokkuutta Sisu 2:sta on käsittämätön aivopieru, jota ei voi perustella millään tavalla. Väitän, että Tommilan sanaton, psykofyysinen akrobatiasuoritus yhden miehen armeijana nousee parhaiden roolitöiden joukkoon suomalaisessa elokuvassa viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
”Parhaan ensemblen” alle on puolestaan piilotettu kaksi hillitöntä ja tasaveroisen loistavaa pääosaa, Elina Knihtilän ja Pirjo Longan suoritukset Teemu Nikin draamakomediassa 100 litraa sahtia.
Molemmat olisivat ansainneet ilman muuta oman ehdokkuuden, mutta näyttelijäehdokkuuksien määrää typistettiin neljä vuotta sitten siirtymällä sukupuolettomiin palkintoihin. Erikoinen päätös maassa, jossa pitkiä elokuvia ja niiden tekijöitä on muutenkin vähän eikä aihetta juhlintaan ole ainakaan liikaa.
Jalmari Helanderin ohjaama Sisu 2 sai ansaitusti ehdokkuuden vuoden parhaana elokuvana ja parhaasta ohjauksesta. Valitettavasti se tuskin voittaa näitä, ainakaan elokuvaa, sillä Jussi-äänestäjät eivät osaa vieläkään arvostaa riittävästi genre-elokuvan tekemistä. Tästä käy todisteena myös Hanna Bergholmin ohjaaman Pahanhautojan, yhden viime vuosien maailmanlaajuisestikin parhaista kauhuelokuvista, jääminen ilman pääpalkintoa vuonna 2023.
Myös kuvauksen ja etenkin äänisuunnittelun puuttuminen Sisu 2:n ehdokkuuksista herättää ihmetystä. Toisaalta olen vilpittömän onnellinen Lauri-Matti Parppein esikoispitkän Jossain on valo joka ei sammu keräämästä kymmenen ehdokkuuden potista.
Parppein elokuva on heittämällä yksi viime vuoden parhaista kotimaisista, joka myös pääsi ainoana suomalaisfilminä Cannesin elokuvajuhlille. Saavutus on sitä merkittävämpi, kun ohjaajan sukunimi ei ole Kaurismäki tai Kuosmanen.
On myös ilahduttavaa, että Arthur Franckin ohjaama The Helsinki Effect sai tunnustusta muistakin ansioistaan kuin vain dokumenttina. Varsinkin ehdokkuus leikkauksesta osuu maaliin, sillä harvoin näkee määrältään yhtä musertavasta arkistomateriaalista yhtä säihkyväksi puserrettua dokkaritimanttia.
