Cannesin valloittanut raumalaisdraama on yksi viime vuosien parhaista kotimaisista

Cannesin valloittanut raumalaisdraama on yksi viime vuosien parhaista kotimaisista
Jossain on valo joka ei sammu. Kuva: Made

Jossain on valo joka ei sammu saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 12. syyskuuta.

Jossain on valo joka ei sammu

Draama ****

Nelikymppisen ohjaaja-käsikirjoittaja Lauri-Matti Parppein esikoispitkä on herättänyt kiinnostusta toukokuusta lähtien, jolloin se sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien ACID-esityssarjassa. Kyseessä on yksi Cannesin kolmesta virallisesta sivusarjasta, jonka yhdeksän elokuvan ohjelmistoon Parppein teos valittiin yli 600 hakijan joukosta.

Psykologinen draama kertoo romahduksen kokeneesta huilistitähdestä, Paulista (Samuel Kujala), joka palaa itsemurhayrityksen jälkeen toipumaan lapsuudenkotiinsa Raumalle. Siellä hän tapaa vanhan koulukaverinsa Iiriksen (Anna Kauno), joka houkuttelee Paulin kokeellista noise-musiikkia tekevään bändiin.

Aiemmin pelkkää virheettömyyttä itseltään vaatinut Pauli löytää lohtua oudosta ja epätäydellisestä äänimaailmasta sekä ystävyydestä tässä ja nyt -hetkessä elävän Iiriksen kanssa.

Jossain on valo joka ei sammu on poikkeuksellisen hienosti ja varmaotteisesti ohjattu esikoispitkä, joka kertoo tarinan henkisestä hajoamisesta ja eheytymisestä lämmöllä ja kirkkaudella. Sekä Kujala että Kauno tekevät päärooleissa loistavaa työtä kahtena hyvin erilaisena mutta toisiaan lopulta täydentävinä poikkeusyksilöinä.

Elokuvanteon ohella Musta valo -yhtyeen laulaja-lauluntekijänä toimiva Parppei on itse säveltänyt elokuvan kiehtovan musiikin, jonka näyttelijät esittävät livenä kameran edessä. Kolmas päärooli lankeaa Parppein kotikaupungille Raumalle, jota ohjaaja kuvaa anteeksipyytelemättömällä rakkaudella.

O: Lauri-Matti Parppei. N: Samuel Kujala, Anna Kauno, Camille Auer. (Suomi 2025). 110 min.