Suomalainen huippukokki sairaalaan – ”Työtaakka sairastutti”

Yrittäjäpariskunnan syksy alkoi huolestuttavissa merkeissä.
Yrittäjäpariskunta Sari Helin, 56, ja Ilkka Lääveri, 40, saapuvat haastatteluun hymyssä suin, vaikka aloitusta piti siirtää työkiireen puolesta.
Video: Huippukokkien vinkit
Huvilakadun Le Ankka -ravintolan maksupäätteiden kanssa oli ongelmia. Tilanne ei ole erikoinen, koska pariskunnan arki on jatkuvasti pääosin hallittua kaaosta. Vapaapäiviä ei ole, mitä nyt kesällä kaksi yötä mökillä, ja sielläkin riitti kunnostettavaa.

– Olemme aina yhdessä, koska olemme aina töissä. Silti emme leiki uusperhettä, vaan molemmilla on omat osoitteensa lastensa kanssa, vaikka usein samasta paikasta herätäänkin, pariskunta selvittää.
Työtaakka sairastutti
Vaikka työ on pariskunnan elämäntapa, on liika liikaa heillekin.
Syksy alkoi huolestuttavissa merkeissä, kun Ilkka joutui sairaalahoitoon. Stressi oli aiheuttanut suolistotulehduksen.
– Kyllä Sari muistaa nalkuttaa lepäämisestä ja syömisestä, mutta kesä vei veronsa. Siinä tuli viikko pakkolepoa, Ilkka myöntää.
Omat elämänkokemukset saavat myös Sarin miettimään ylenmääräisen raatamisen järkevyyttä. Pariskunta on jälleen laajentamassa toimintaansa, mutta se voisi myös helpottaa arkea, kun henkilökuntaa olisi enemmän.
– Olen menettänyt molemmat vanhempani työikäisinä ja todistanut ystävän kuolemaa onnettomuudessa. Sen takia muistan, kuinka tärkeää on elää hetkessä. Mietin myös sitä, miten itse voin tällä tahdilla 20 vuoden päästä, Sari sanoo.
– Onneksi on nuorempi mies, joka patistaa lenkille, hän lisää.

Miljoona rikki
Yrittäjän arkeen kuuluvat niin erikoiset palautteet kuin haasteet oikean henkilökunnan löytämisessä.
– Työntekijöille saattaa tulla kesien kiirellisyys järkytyksenä. Samoin joku saattaa tulla erikseen automatkan päästä kertomaan, että joutui odottamaan palvelua heinäkuun ruuhkahuippujen aikaan, pariskunta kertoo arjen haasteista.
Tehty työ ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä tulosta on tullut.
– Saimme miljoonan liikevaihdon tuolla pienellä Le Ankka-kioskilla. Se tarkoitti myös sitä, että toukokuussa aloitettu Punkaharju-projekti menee plussalle, yrittäjät hymyilevät.
Edellisessä elämässä
Sarin ja Ilkan arjessa pyhä hetki on aamulla, kun kahvit juodaan sängyssä ilman tietokoneita. Pariskunta kokee vetoa myös Kuusamon metsiin, jonne he aikovat mennä kolmen päivän lomalle ystäviensä kanssa.
Kuusamo voisi olla haavekohde tulevaisuudelle, tosin sielläkin olisi vaarana ravintolan perustaminen.
– Mutta jos sitten ei olisi mitään muita projekteja, Sari miettii ääneen.

Myös Ranska houkuttaisi. Siellä voisi olla aikaa kerrankin ajella ympäriinsä.
Sari aloitti jo ranskankurssin, ja Ilkaltakin taipuu keittiöranska. Pääasia on, että projektit tehdään yhdessä jatkossakin. Ero ei ole tullut ikinä kummankaan mieleen.
– Olemme käyneet energiahoidoissa. Meillä on vahva käsitys siitä, että olemme kohdanneet myös edellisessä elämässä. Ja aina kun tulee erouutisia, niin huokaisen, että tämmöiset asiat eivät koske meitä ollenkaan, Sari tiivistää.