Muistatko iskelmäkonkari Isto Hiltusen? Tältä hän näyttää nyt!

Muistatko iskelmäkonkari Isto Hiltusen? Tältä hän näyttää nyt!

Isto Hiltunen oli iso nimi 1990-luvulla. Esikoisalbumi myi platinaa ja kaksi seuraavaakin kultaa.

Isto Hiltunen on iskelmätähti, joka muistetaan parhaiten todennäköisesti 1990-luvun lopulta, jolloin hän oli suosituimmillaan musiikkinsa tiimoilta.

Esikoisalbumi myi platinaa, ja kaksi seuraavaakin myivät kultaa.

Isto keikkailee edelleen aktiivisesti, vaikka uraan mahtuu myös tauko: hän lopetti uransa vuonna 2002, mutta palasi estradeille vuonna 2006.

Isto esiintyy yhä säännöllisesti, mutta keikkailun ohella hän on tehnyt biisejä myös muun muassa Janne Hurmeelle sekä Kurre Westerlundille.

Vuonna 2006 Isto seisoi Sauli Niinistön joukoissa tämän presidentinvaalikampanjassa.
Vuonna 2006 Isto seisoi Sauli Niinistön joukoissa tämän presidentinvaalikampanjassa.

"Renessanssia"

Juuri Kurren häissä nähtiin myös Isto sekä hänen vaimonsa Leena Hiltunen perjantaina 25. heinäkuuta.

– Railakkaasti on ollut keikkaa tänä ja viime kesänä, eli on ollut sellaista renessanssia sen suhteen.

Isto tekee myös melkoisen paljastuksen.

– Olemme osittain turkulaisia, sillä meillä on myös siellä asunto.

– Meidät voi löytää mistä vain, Isto murjaisee.

Isto ja Leena ovat olleet pian 10 vuotta naimisissa.
Isto ja Leena ovat olleet pian 10 vuotta naimisissa.

Rakkauden resepti

Isto ja Leena vihittiin aikanaan vuonna 2016. Itse häitä tanssittiin vuonna 2017.

Onnistuneen avioliiton resepti on Iston mielestä selviö:

– Suolaa ja sokeria sopivassa suhteessa.

Iston kesä jatkuu keikkaillen.

Keikkapaikat vaihtelevat aina Powerparkin festareista terassiesiintymisiin.

Nuorisokin löytänyt

Iston mainitsema renessanssi ei ole ainutlaatuinen ilmiö, sillä nuoriso löytää nykyään vanhojakin asioita, joista diggailla.

Iston kuulijat koostuvatkin sekä nuorista että varttuneemmista.

Suruko se puserossa pullottaa on nuorten suosikkibiisi, Leena-vaimo huikkaa.