Laulaja Isto Hiltunen ja Leena-rakas avoimina: Keskenmeno hautasi lapsihaaveet!

Isto ja Leena Hiltunen.

Iskelmälaulaja Isto Hiltunen, 52, ja hänen vaimonsa Leena, 46, sanovat arkensa olevan tavallista ja leppoisaa, jota he pääosin viettävät Kontiolahdella. Leena työskentellee Puolustusvoimissa sihteerinä ja Isto keikkailee. Avioparia yhdistää samanlainen huumorintaju ja yhteiset mielenkiinnon kohteet. Myös töitä tehdään yhdessä. Isto ja Leena juontavat huumoripitoista viihdeohjelmaa Pohjois-Karjalan alueella toimivalla Rex-kanavalla.

Istolla on neljä lasta edellisistä suhteistaan. Leenalla ei ole lapsia.

– Yritimme suhteemme alussa saada lasta. Se oli jo toteutua, mutta sitten sain keskenmenon. Nyt minulla on tullut jo ikä vastaan. Olen haudannut kaikessa hiljaisuudessa lapsihaaveeni.

– Keskenmeno on ollut meille molemmille kova paikka. Mutta se on myös vahvistanut ja muokannut suhdettamme juuri tällaiseksi. Ajattelemme kaiken positiivisen kautta, Isto jatkaa.

Isto ja Leena kertovat, että heidän suhteensa on vakaalla pohjalla ja heidän on hyvä olla yhdessä.

– Osaamme antaa toisillemme tarpeeksi tilaa. Emme juurikaan riitele. Meillä on suhteessamme myös paljon hellyyttä, pariskunta tiivistää.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!