Näin laulaja Isto Hiltusen ja Leena-vaimon suhde sai alkunsa – ”Silloin tajusin rakastavani tätä naista!”

Isto ja Leena Hiltunen.

Iskelmälaulaja Isto Hiltunen, 52, muistelee hetkeä, jolloin huomasi rakastuneensa vaimoonsa Leenaan, 46. Isto ja Leena olivat tavanneet vuosia sitten, mutta ystävyys muuttui rakkaudeksi vasta vuonna 2015.

– Leena istui eräänä kesäisenä iltana laiturinnokassa onnellisena ja hymyilevänä. Silloin tajusin rakastavani tätä naista, Isto sanoo ja katsoo hellästi vaimoaan.

Pariskunta näyttää ja kuulostaa edelleen vastarakastuneilta. – Suhteessamme on paljon hellyyttä.
Pariskunta näyttää ja kuulostaa edelleen vastarakastuneilta. – Suhteessamme on paljon hellyyttä.

Laulaja Isto Hiltunen ja Leena-rakas avoimina: Keskenmeno hautasi lapsihaaveet!

Seuraavana kesänä Isto yllätti Leenan kosinnalla.

– Kosinta oli perinteinen. Isto polvistui eteeni ja kysyi, tulisinko hänen vaimokseen. Meidät vihittiin Oulun maistraatissa vuoden 2016 lopulla, Leena muistelee.