Näkökulma: Tuntematon sotilas ei nuoria kiinnosta – tässä syy!
Suomalaiset vanhat elokuvat eivät kiinnosta nuoria aikuisia.
Olen kyllästynyt tekohengittämään happea suomalaiselle elokuvalle. Tuntuu, että lähipiirissäni olevat noin kaksikymppiset eivät tunnista edes ikonisimpia klassikoita.
Katso video: Nämä suomalaiset elokuvat jokaisen tulisi nähdä
Suomessa on tehty hienoja elokuvia ja olenkin tottunut katsomaan niitä vanhempieni ja isovanhempieni kanssa lapsuudesta asti. Siksi olin järin yllättynyt ystäväni ilmoittaessa, että ei ole juuri katsonut suomalaisia klassikkoelokuvia. Mielessäni heräsi kysymyksiä kuten: Mitä ihmettä? Eivätkö vanhat klassikot kuulukaan yleissivistykseen?
Kävimme hyvän keskustelun, joka auttoi minua ymmärtämään, miksi nykyajan nuoret aikuiset eivät arvosta suomalaista elokuvaa samalla tavalla kuin vanhempi sukupolvi.
Vastaus on yksinkertainen.
Suomiklassikot, kuten Tuntematon sotilas, Uuno Turhapurot ja Komisario Palmut ovat liian hidastempoisia nopeaan tahtiin ja dopamiiniin tottuneille nuorille aikuisille.
Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa näistä elokuvista voisi keskustella.
Ennen aika oli eri, sillä olemassa ei ollut Tiktokia tai muita niukkaa sitoutumista vaativia videoita. Elokuvaa alettiin katsoa ja siihen sitouduttiin sen koko keston ajaksi. Nyt mielenkiinto ei enää meinaa pysyä yllä. Vaikka elokuva olisi kuinka hyvä tahansa, ei sen tuottama dopamiini riitä pitämään aivoja tyytyväisenä.
Ehkä minunkin on aika hyväksyä totuus. Klassikot kuuluvat aikaan, joka on ohi. Se ei kuitenkaan poista niiden tärkeyttä. Tuntematon sotilas ei ole vain sotaelokuva, se on kertomus suomalaisten traumoista ja niiden käsittelystä. Vanhat klassikot eivät ole vain elokuvia, vaan portti suomalaisuuden ymmärtämiseen.
Siksi kehotankin etenkin nuoria, myös varttuneempia, valitsemaan yhden klassikon ja katsomaan sen ilman puhelinta. Jos hyvin käy, saatat oppia jotain itsestäsi.
Suomalainen elokuva ei suinkaan kuole, vaikka klassikko jos toinenkin unohtuisi matkan varrella. Se vain muuttuu. Mutta minä en aio unohtaa. Uunoilla ja muilla on silti paikka ainakin minun sydämessäni.