Kommentti: Kriitikko sanoo suoraan ja näkemyksellisesti
Katson toimittaja Toni Keränen kertoo, millä periaatteilla hän kirjoittaa elokuva-arvioita vaikkapa Kullervon tarinan kaltaisista elokuvista.
Kasvoin kulttuurisessa kuplassa, jossa katsottiin paljon elokuvia ja myös luettiin tarkkaan niistä tehtyjä arvioita. Myöhemmin lähdin opiskelemaan mediatutkimusta yliopistoon, jossa analyyttis-akateemisempien kurssien lisäksi myös elokuvakritiikin kurssit olivat suosikkejani.
Arkistovideo: Elias Salonen kertoo Kalevala: Kullervon tarina -elokuvasta
Lopulta taidearvio on vain yhden ihmisen näkemys teoksesta. Tämä tulisi myös tekijöiden aina muistaa. Omassa ajattelussani hyvä arvio esittää omat näkemyksensä selkeästi ja niin sanotusti puolensa valiten, mutta se ei silti pyri olemaan tai näyttäytymään lopullisena totuutena aiheesta.
Itselleni yliopistossa oli tärkeää löytää niin sanottu genre-ajattelu tässä asiassa. Ranskalainen niin sanottu auteur-teoria nosti 1950-luvuilta lähtien esiin ohjaajan tekijyyden, mutta samalla esimerkiksi Cahiers du Cinéma -elokuvalehden kriitikot alkoivat arvostaa Hollywoodin genre-elokuvia taiteena. Esimerkiksi lännenelokuva tai jännitysleffa ei ollut enää vain viihdettä, vaan elokuvataiteen vakavasti otettava muoto.
Tämän seurauksena ryhdyin myöhemmin, 2000-luvun alusta lähtien päivätöissänikin Katsossa, arvottamaan yksittäistä elokuvaa aina sen omassa tyylilajissaan. Esimerkiksi kepeäksi luokiteltava romanttinen komedia ei ehkä voi kilpailla Citizen Kanen kaltaisen yleisesti tunnustetun klassikon rinnalla paremmuudesta, mutta omassa lajissaan se voi olla mestariteos.
Siten tuollainen kepeä leffa voi hyvinkin saada minulta neljä tähteä. Eihän hassuttelevaa pop punk -levyäkään voi asettaa vastakkain Mozartin teosten rinnalle, mutta silti siinäkin tyylissä löytyvät jyvät ja akanat.
Genre-ajatteluun vihkiytynyt kriitikko tuntee käsillä olevan tyylin perinteet, piirteet ja parhaat edustajat. Hyvä arvio onkin mieluiten aina subjektiivisuudestaan huolimatta valistunut arvio. Se niin sanotusti tietää, mistä puhuu.
Lopulta tullaan kuitenkin siihen, että kriitikon pitää olla rehellinen itselleen omista arvostuksistaan ja tykkäyksestään. Hän ei voi mennä lammasmaisesti vaikkapa muiden, mahdollisesti yleisesti arvostettujen kollegojen vakiintuneiden näkemysten kelkkaan tai lytätä esimerkiksi teosta, joka on jo etukäteen laajasti tuomittu – näkemättä.
Jos se tuntuu hyvältä, jos se värisyttää sielua, se on pystyttävä tunnistamaan ja tunnustamaan. Ja sen jälkeen mahdollisimman hyvin kirjoittamaan auki.
Itselleni tätä sielun helkyttelyä on suorittanut viime aikoina muun muassa Kalevala – Kullervon tarina, joka niin sanotusti tietyissä piireissä vaikutti olevan jo ennakkoon surkeaksi luokiteltu. Katsoin ennakkoluulottomasti ja neljä tähteä tuli heittämällä. Samoin Kaija Koo -elokuva Kaunis rietas onnellinen on omalla artistielämäkertojen saralla helmien helmi.
Kalevala: Kullervon tarina elokuvateattereissa. Kaunis rietas onnellinen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 18.2.
