Tuula Amberlan, 66, muusikkoura tyssäsi – paljastaa syyn
Tuula Amberla kertoo työpaikallaan Uudenkaupungin pääkirjastossa, mitä ajattelee urastaan, elämästään sekä paljastaa, mistä kantaa huolta.
Tuula Amberla oli iso tähti kasarilla, mutta nykynuorille nimi ei välttämättä soita sen isommin kelloja.
Video: Uudenkaupungin pääkirjastossa työskentelee tuttu kasvo.
Yhtä kaikki, erityisesti Lulu-hitistään tunnettu Tuula tiedetään ja tunnetaan Uudenkaupungin kirjastonhoitajana.
– Kuuluu todella hyvää: kesää, pyöräilyä, kirjastoa ja pientä keikkailuakin, hyväntuulinen Tuula kertoo työpaikallaan.
Lomat on pidetty kesän osalta, mutta se ei Tuulaa haittaa – pikemminkin päinvastoin.
– Tykkään olla töissä silloin, kun muut lomailevat.
56 kilometriä päivässä
Tykkääpä Tuula myös pyöräilystä ja kertookin polkevansa useasti kotoaan Vehmaalta Uuteenkaupunkiin ja töistä takaisin kotiin.
– Se on yhteensä 56 kilometriä edestakaisin.
– Tavallisella pyörällä, ei ole sähköpyörä, tummaverikkö naurahtaa.
Musiikkini ei oikein koskaan löytänyt omaa genreään.
Työmatkapyöräilyssä yhdistyvätkin kaksi rakasta asiaa, nimensä mukaisesti.
Ikänsä puolesta 66-vuotias Tuula voisi olla eläkkeellä, mutta sinne hän ei halaja.
– Kun katsot tätä meidän remontoitua upeaa pääkirjastoa, ymmärrät, miksi tykkään olla täällä.
"Otan kyllä keikkaa vastaan, jos..."
Nuorekkaana Tuulan pitää sekin, että hän työskentelee lasten ja nuorten puolella.
Tuula on tehnyt kirjastossa töitä pitkälti koko aikuisikänsä, mutta jos tilanne olisi toinen, hänestä olisi voinut tulla ympärivuoden kiertävä artisti.
Siihen keikkailuun en sitten ehkä oikein sopeutunut.
– Tosi vähän keikkailen nykyisin. Kesäkuussa taisi olla neljä keikkaa ja heinäkuussa oli yksi.
– Otan kyllä keikkaa vastaan, jos vain pystyn tekemään.
Tuula naurahtaa, että ensin tulevat työ ja perhe, johon kuuluu muun muassa kolme koiraa.
"Jäi johonkin puoliväliin"
1980-luvulla Tuula oli monien huulilla.
Siinä missä esimerkiksi nyt jo edesmennyt Kikka, Meiju Suvas, Eini sekä isommat Paula Koivuniemi ja Katri Helena tekivät pitkät urat, jäi Tuulan taival verrattain lyhyeksikin.
Se ei häntä kuitenkaan kertomansa mukaan haittaa.
Syitäkin on ainakin kaksi.
– Tuolloin aika oli hyvin erilaista, musiikki oli hyvin lokeroitunutta. Se musiikkini ei ollut iskelmää eikä oikein rokkiakaan, vaan jäi johonkin puoliväliin.
– Musiikkini ei oikein koskaan löytänyt omaa genreään.
"Kun sain lapset, niin..."
Toden totta, Tuulan musiikki on hyvin omaleimaista yhä tänäkin päivänä tarkasteltuna.
Edellä mainittujen iskelmän ja rokin lisäksi siinä on ainakin jazzista tuttua swingiä.
– Se on myös aika rankka ammatti. Se kiva osuus siinä on esiintyminen, ja siinä ympärillä on kaikki muu matkusteluineen.
– Siihen keikkailuun en sitten ehkä oikein sopeutunut.
Tuula naurahtaakin, ettei mikään ole jäänyt harmittamaan sen suhteen, että urasta tulikin toisenlainen.
– Nämä ovat olleet omia valintojani, ja sitten kun sain lapset, niin en halunnut matkustella silloin joka hetki jonnekin.
– Jokainen valitsee polkunsa, ja toiset rakastavat tehdä laulajan uraa täysillä, mutta se ei ollut minun juttuni.
Erakkoluonne
Muusikkouralta ei myöskään jäänyt sellaisia sydänystäviä, joiden kanssa Tuula olisi tiiviisti tekemisissä.
– Ei oikeastaan, enemmänkin sellaisia, että moikataan, kun nähdään keikoilla.
– Olen vähän erakkoluonne.
Toimiva avioliitto on eräänlainen sopimussuhde.
Perhe sen sijaan on kaikki kaikessa.
Tuulalla ja hänen aviomiehellään Pekka Eskelisellä on kolme Kolumbiasta adoptoitua lasta, joista kaikki ovat pitkän matkaa yli parikymppisiä – yksi jo yli 30-vuotias.
Perheestään ei Tuula jaksa liikaa puhua, mutta mainitsee olevansa pian kolme vuotta täyttävän taaperon mummi.
Kiitollinen
Kirjastonhoitaja, laulaja ja äiti – joku voisi sanoa, että edellä mainitut ovat Tuulan pyhä kolminaisuus.
– Hahah, en tiedä pyhyydestä, mutta se on hyvä kolminaisuus.
Välillä huolettaa nuorten puolesta muun muassa tämä taloustilanne, kaikki sodat ja muut.
– Mummina olo on hauskaa, koska lapsenlapseni on tietysti maailman lahjakkain ja kaunein, ja hänen nokkelat lauseensa ovat kuolemattomia, Tuula nauraa.
Hän myös muistuttaa, etteivät kaikki ole isovanhempia.
– Minulla se on suotu, hän toteaa kiitollisena.
Omanlainen näkemys avioliitosta
Tuula ja pari vuotta nuorempi Pekka ovat olleet pitkään yhdessä.
Mikä on pitkän ja onnellisen avioliiton salaisuus?
– Toimiva avioliitto on eräänlainen sopimussuhde.
– Et voi ihan kaikesta pienestä ruveta riitelemään – toki riidellä voi ja paljon, jos pyytää anteeksi.
Tuula muistuttaa, että on ollut kiva säilyttää avioliitto lastenkin vuoksi.
– Kauhea sekamelskahan siitä olisi tullut, jos olisi eronnut.
– En olisi koskaan jaksanut sitä show'ta kahden ihmisen riitelyn takia.
Rubiinihäät
Vuodesta 1987 naimisissa olleet Tuula ja Pekka ovat tukevasti työelämässä.
Ensi vuonna juhlitaankin siis rubiinihäitä.
– Pitääpä kysyä kotona, että olemmeko me tietoisia tästä, Tuula nauraa.
Kirjojen kanssa elämänsä työskennellyt Tuula kertoo olevansa myös uutisnarkomaani.
– Luen kaikki uutiset ja seuraan aktiivisesti myös X:ää (entinen Twitter).
– Onneksi meillä on kirjoja, koska elämme aika vaikeaa aikaa.
Pyöräily on eskapismia
Kirjoja hän kuvaakin hyväksi välineeksi irrottautua todellisuudesta – tietynlaista eskapismia siis.
Kirjastossa juuri lasten ja nuorten puolella työskentelevä Tuula kantaakin huolta tulevasta.
– Välillä huolettaa nuorten puolesta muun muassa tämä taloustilanne, kaikki sodat ja muut.
– Haluan myös puhua vaikeista aiheista, sillä kyllähän tämä ympäröivä maailma vaikuttaa ihan valtavasti kaikkeen.
Tuulalle eskapismia on jo aiemmin mainittu pyöräily.
– Kun pyöräilet päivässä neljä tuntia lintuja kuunnellen, niin se on aivan oma maailmansa.
Kirja tulossa
Sanotaan, ettei kirjoja ole koskaan liikaa, mutta onko todella näin, kun kolmekymppisistä somevaikuttajistakin tehdään elämäkertoja?
– Heh, minustakin on tekeillä kirja.
Aku-Tuomas Mattila on tehnyt jo aiemmin kirjoja Turun alueen suurista muusikoista ja bändeistä, kuten Bogart Co:sta sekä SIG:stä.
Hiljaisuus laskeutuu, kun kysytään "rokkimummon" nuorekkuuden salaisuutta.
– Olen mieleltäni tosi nuori, enkä oikeastaan ajattele, että ihmisten pitäisi olla sellaisia kuin heidän ikänsä on.
Nuorekasta musaa
Siinä missä Tuula opettaa lapsia ja nuoria kirjastossa, oppii hän yhtä lailla heiltä.
Lopuksi Tuula tekeekin melkoisen yllätyspaljastuksen musiikistaan, jota hän tällä hetkellä tykkää kuunnella.
– Tykkään itähelsinkiläisestä räpistä, kuten Cledoksesta ja Jore & Zpoppasta.
– Niistäkin oppii ihan valtavasti!