Sinikka Sokka, 78: Hurja tahti terveysongelmista huolimatta

Sinikka Sokka, 78: Hurja tahti terveysongelmista huolimatta

Sinikka Sokka kertoo taktiikastaan hypätessään Seela Sellan saappaisiin.

Näyttelijä Sinikka Sokka elää parhaillaan hyvinkin kiireistä aikaa. Elokuussa 78 vuotta täyttäneella näyttelijällä on työstettävänään teatterihommia useammassa paikassa. Päätös on sinänsä yllättävä, koska Sinikalla on takanaan niin muutaman vuoden takainen työuupumus, kuin alkuvuoden 2024 sydäninfarkti.

Videolla Sinikka kertoo, oliko kaikki ennen paremmin:

– Ei sitä voi aina noiden kautta lähteä ajattelemaan. Kaikki työt ovat nyt niin kiinnostavia, että piti suostua. Tänä syksynä menen päivä kerrallaan ja olen onnellinen siitä, että olen elossa.

Kunniatehtävä edessä

Syyskuu on kulunut pitkälti Helsingin Konepajalla Itseen kirjoitettu -produktion parissa. Lisäksi on tulossa esiintymiset Turun Linnateatterin Oliin vieraana -konserttisarjassa. 

Viime aikojen kaikkein puhutuin työ on Rakkauskirjeitä-näytelmässä Esko Roineen kanssa, johon Sinikka kiinnitettiin palleatiivisessa hoidossa olevan Seela Sellan tilalle.

Sinikka juhlisti maaliskuussa 95-vuotiasta Anja Pohjolaa yhdessä Katariina Kaitueen kanssa taiteilijakoti Lallukassa.
Sinikka juhlisti maaliskuussa 95-vuotiasta Anja Pohjolaa yhdessä Katariina Kaitueen kanssa taiteilijakoti Lallukassa.

– Tietysti se on suuri kunnia, että minä voin jatkaa esityksen kanssa. Vielä en ole niin paljon perehtynyt tekstiin, että osaisin muuten kuvailla, Sinikka toteaa. 

Seelan hän on luonnollisesti ehtinyt tutustua vuosikymmenten aikana.

Vaatimuksia miesystävälle

Sinikka arvioi jatkavansa uraansa niin kauan kuin kuntoa ja kiinnostavia projekteja riittää. Tällä erää ei tv-töistä ole tietoa.

– Vaikka elämä on sinänsä ihanaa, ei sitä oikein osaa ilman näyttelemistä kuvitella, Sinikka myöntää nyt.

Sinikka UIT:n riveissä 2006.
Sinikka UIT:n riveissä 2006.

Aiemmin kahdesti naimisissa ollut näyttelijä päätti viimeisimmän, 22 vuoden suhteen jääkiekkovaikuttaja Alpo Suhosen kanssa 2018. Kesällä 2025 Sinikka puhui Seiskalle uuden suhteen mahdollisuudesta. 

–  Sen täytyy tulla sitten jostain kulman takaa – ja sehän on hyvin harvinaista, että se sieltä ratsastaisi.  Pitää olla asiat kunnossa – ei mitään huithapeleja, Sinikka listasi vaatimukset parisuhteeseen kelpaavalle miehelle.

Sinikka ja Alpo Linnan juhlissa 2002.
Sinikka ja Alpo Linnan juhlissa 2002.