Sanna Marinin käytös hämmensi – salakuvat

Sannan äitienpäivän riennoissa pysyi tiiviisti mukana harhauttava tekijä.
Sunnuntaina (11.5.) suuri osa maailmasta kerääntyi samaan paikkaan äitiensä, isoäitiensä ja jälkikasvunsa kanssa viettämään äitienpäivää.
Katso videolta, kuinka Sanna Marinin reissu Heurekaan sujui
Näin teki myös ex-pääministeri Sanna Marin, joka ehti saamaan entisen puolisonsa Markus Räikkösen kanssa tyttären ennen eroa vuonna 2024.
Sanna vietti äitienpäivänsä Suomessa, ja sai seurakseen oman tyttärensä sekä mahdollisesti oman äitinsä. Hän jakoi retkiseurueestaan kuvan Instagram-tarinoihinsa, joskin vain hän itse näkyi kuvassa tarkkana.
Tarinoista ilmeni myös, että Sanna ja hänen tyttärensä suuntasivat Vantaan tiedekeskus Heurekaan viettämään yhteistä laatuaikaa. Sanna oli napannut kesken tieteeseen tutustumisen peilisefien auringonpaisteessa, ja jakoi sen seuraajilleen näytille.

Tiedettä vai töitä?
Eräs Seiskan lukija oli itsekin innostunut Heurekan tiedetarjonnasta ja suuntasi äitienpäivän viettoon keskukseen.
Siellä hän huomasi Sannan ja tämän tyttären sekä seurassa olleen vanhemman naisen. Huomio kiinnittyi kuitenkin siihen, että tieteen sijaan Sannaa näytti kiinnostavan hänen puhelimensa.
– Lapsi vietti enemmän aikaa mummin kanssa, ja Sanna pysyi sivummalla keskittyen puhelimeensa, Seiskalle ihmetellään.

Kiireinen äiti
Sanna on toden totta pysynyt kiireisenä päätettyään työnsä Suomen politiikan kentällä. Hän tekee töitä maailman johtajien joukossa esimerkiksi hulppeissa seminaareissa ympäri maailmaa.
Pitkillekin matkoille vievän työn ohella Sanna on saanut ylläpidettyä suhdettaan kampaajarakkaansa Jonin kanssa. Lisäksi hän päivittää ajoittain tunnelmia myös pitkiltä kävelylenkeiltään sekä leikkipuistoista tyttärensä kanssa.
Viime kuussa muiltakin osin kuin hotellivalinnoiltaan luksukseen mieltynyt Sanna ja Joni-rakas bongattiin hienostoravintola Jasonista.
Ravintolan hulppeus ei suinkaan vienyt Sannalta ja Joni-rakkaalta rentoutta, vaan he kuhertelivat avoimesti keskenään.