Markus Räikköseltä yllättävä paljastus hänen ja Sanna Marinin tyttärestä

Markus Räikköseltä yllättävä paljastus hänen ja Sanna Marinin tyttärestä
06122022Itsenäisyyspäivän linnanjuhlat.Kuvassa Sanna Marin ja puoliso Markus Räikkönen.

Sanna ja Markus ovat kiireinen ex-pari, jolla on yksi yhteinen tytär.

Jo Sanna Marinin taannoisella pääministerikaudella paljon keskustelua herätti se, missä hänen ja ex-puoliso Markus Räikkösen 7-vuotias Emma-tytär on, kun molemmat vanhemmat suhaavat kiireisinä ympäri maailmaa.

Kiireet eivät vaikuta laantuneen avioeron ja Sannan pääministerikauden päättymisen myötä, vaan kumpikin matkustelee yhä ahkerasti. Markus toimii esimerkiksi enkelisijoittajana ja on mukana useiden innovatiivisten yritysten toiminnassa, kun Sanna puolestaan tekee muun muassa vierailuja ja puhujakeikkoja.

Sanna ja Markus ovat kumpikin päättäneet pitää tyttärensä melko lailla piilossa sosiaalisesta mediasta. Viime aikoina kumpikin on kuitenkin raottanut hitusen yksityiselämänsä verhoa, ja samalla someseuraajat ovat saaneet nähdä harvinaisia vilauksia heidän vaalitusta perhe-elämästään.

Yhteistä aikaa

Sanna paljasti viime viikolla viettäneensä yhteistä aikaa perheensä kanssa – tarkemmin ottaen hän illasti omien sanojensa mukaan "kolmessa sukupolvessa" eli oletettavasti äitinsä ja tyttärensä kanssa.

Tällä hetkellä Sanna on reissun päällä, tällä kertaa Hong Kongissa, joten vastuu Emmasta on jäänyt isälle. Markus oli itse vastikään Yhdysvalloissa, mutta on nyt palannut Suomeen.

Markus julkaisikin sunnuntaina (23.3.) Instagram-tarinoissaan lyhyen videon, jossa kuvaa Helsingin Eiranrannan näkymiä. Videon alussa näkyy pieni tyttö violetin polkupyörän kanssa, päässään vaaleanpunainen kypärä. Markus kääntää kameran nopeasti osoittamaan itseään ja hymyilee leveästi. Videon perusteella vaikuttaa siltä, että isä ja tytär ovat viettäneet yhteistä sunnuntaipäivää pyöräilyreissun merkeissä.

Sanna ja Markus erosivat toukokuussa 2023 noin kolme vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. He olivat yhdessä 19 vuotta.