Salakuvat: Helena Koivu ostoksilla laivalla – erikoinen sattumus!

Salakuvat: Helena Koivu ostoksilla laivalla – erikoinen sattumus!

Helena Koivu on värikäs hahmo, joka tunnistetaan helposti.

Seiska kertoi viime viikolla, että ex-kiekkotähti Mikko Koivun ja tämän ex-vaimo Helena Koivun huoltajuustaisto jatkuu.

Tämä siitä huolimatta, että kesäkuun alussa sekä Mikon että Helenan avustajat kertoivat Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa sovun syntyneen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta kuitenkin selviää, että kyseinen huoltajuusriita on edelleen vireillä.

Uusi käsittelypäivä on elokuun 26. päivänä, jolloin ex-avioparin on jälleen määrä tavata toisensa käräjäsalissa.

Mikko on löytänyt uuden onnen yhdysvaltalaisesta Nataliesta, jonka kanssa hän on nykyään naimisissa.
Mikko on löytänyt uuden onnen yhdysvaltalaisesta Nataliesta, jonka kanssa hän on nykyään naimisissa.

Mikko työn touhussa

Mikko on ollut viime aikoina kiireinen uuden työnsä vuoksi.

Hänet nimitettiin nimittäin yhdeksi TPS:n apuvalmentajista, ja Turun kiekkoylpeys on jo aloittanut valmistautumisen syksyllä alkavaan kauteen.

Helena taas vaikuttaa sosiaalisen median perusteella ottaneen kesän hieman rennommin.

Hän on muun muassa kaupitellut vaatteitaan ja palvonut aurinkoa.

Torstaina (31.7.) aamupäivällä Helsingin Länsisatamasta lähti kohti Tallinnaa Tallinkin MyStar.

MyStar on tuttu alus monille suomalaisille.
MyStar on tuttu alus monille suomalaisille.

Tax-Freen henkilökunta tunnisti

Alus oli lastattu tavallisilla matkustajilla, mutta joukossa oli myös Helena.

Seiskan valpas lukija törmäsi naiseen aluksella useaan otteeseen.

– Ensin näin hänet Tax-Free-kaupassa, mutta en ollut aluksi aivan varma, oliko kyseessä Helena.

– Sitten henkilökunnassa oli ilmeisesti joku hänelle entuudestaan tuttu myyjä, joka tuli puhuttelemaan häntä etunimellä ja vei katsomaan jotain vaatteita tai kosmetiikkaa.

Lukija kertoo panneensa merkille, että Helena löysi ainakin Gantin kesäkengät.

– Halpaahan siellä laivalla on!

Helena pyyhälsi Tax-freessa kovaa vauhtia.
Helena pyyhälsi Tax-freessa kovaa vauhtia.

"Vaikutti hyvin keskittyneeltä"

Miespuolinen lukija törmäsi Helenaan myös toisen kerran, tällä kertaa laivan käytävällä. 

– Helena istui penkillä, vaikutti hyvin keskittyneeltä ja kirjoitti kynällä jotain paperiin.

Helena vaikutti lukijan mukaan keskittyneeltä.
Helena vaikutti lukijan mukaan keskittyneeltä.

Kaikkineen lukija kertoo Helenasta jääneen energinen kuva.

Erikoinen sattumuskin tilanteessa oli.

Lukija kertoo käyneensä vuosien varrella ”miljoonia” kertoja laivalla.

– Muistan, kun yksitoista vuotta sitten viereisessä pöydässä oli eräs kovin äänekäs naisseurue, jota ihmettelimme, mutta emme tunnistaneet ketään seurueesta.

– Viikon päästä luimme Seiskasta, että se oli Helenan polttariporukka.

Helena ja Mikko menivät naimisiin vuonna 2014. Viime vuosina on käänteitä riittänyt eron tiimoilta.
Helena ja Mikko menivät naimisiin vuonna 2014. Viime vuosina on käänteitä riittänyt eron tiimoilta.

Juttua muokattu 11.8.2025 klo 20.40: Poistettu kohta, jossa viitataan käytävällä olleeseen, sivulliselle kuuluneeseen laukkuun.