Tältä näyttää Helena Koivun ulosottorekisteri

Tältä näyttää Helena Koivun ulosottorekisteri
Helena Koivu varsinais-suomen käräjäoikeudessa

Helenalla on aiemmin ollut maksamattomia laskuja.

Seiska on tarkistanut Helena Koivun, 39, ulosottorekisterin.

25.06.2025 haetun ulosottorekisterin mukaan Helenan ensimmäinen merkintä tuli vuonna 2023.

Hänellä on ollut viimeisen kahden vuoden aikana viisi ulosottoasiaa.

Kaikkien merkintöjen kohdalla niiden vireilläolo on päättynyt. Yksikään merkintä ei ole siis enää vireillä, eikä Helenalla ole avointa velkaa ulosotossa.

Neljän ulosottomerkinnän kohdalla Helena on joko todettu varattomaksi tai hänellä on todettu suppean ulosoton este. 

Se tarkoittaa sitä, ettei Helenalla ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta merkintöjen vireilläolon aikana. Sen seurauksena kyseisten merkintöjen vireilläolo on päättynyt.

Helena on maksanut velkansa yhden ulosottoasian kohdalla.

Kiinteistöverot päätyivät ulosottooon

Helenan ensimmäiset kaksi laskua lipsahtivat ulosottoon joulukuussa 2023, kun Verohallinto haki häneltä maksamatonta kiinteistöveroa yhteensä 725 euron edestä. 

Molempien merkintöjen vireilläolo päättyi tammikuussa 2024 johtuen varattomuusesteestä.

Heinäkuussa 2024 Oikeuspalveluvirasto haki Helenalta 76 euron  oikeudenkäynti- ja oikeusapumaksuja. Ulosottoasia päättyi suppean ulosoton esteeseen viime elokuussa.

Helenan ulosottorekisteristä löytyy yksi maksettu merkintä, joka koskee kiinteistöveroa. 

Hän on maksanut 375 euron summan viime marraskuussa, kahden viikon sisällä merkinnän vireilletulosta.

Helenan tuorein ulosottoasia koskee tuomioistuinten maksuja.

Tuomioistuinlaitos on perinyt Helenalta 281 euron summaa 23.12.2024-24.01.2025. 

Merkinnän vireilläolo päättyi, koska hänellä todettiin suppean ulosoton este.

Julkisten verotietojen mukaan Helenalla ei ollut ansio- tai pääomatuloja Suomessa vuonna 2023. Hän asui silloin vielä Yhdysvalloissa.

Helena: "Kaikki on hoidettu asianmukaisesti"

Seiskan tavoittama Helena vastasi toimittajan kysymyksiin liittyen ulosottorekisteriinsä. 

Hän ei halunnut ottaa kantaa tuloihinsa.

– Haluaisin korostaa, että kyseessä on ollut inhimillisiä tilanteita, jotka ovat syntyneet elämän muutoksissa. 

– Joissain tapauksissa laskut eivät tavoittaneet minua, esimerkiksi kiinteistöverolasku meni aikanaan vanhaan osoitteeseen Yhdysvaltoihin, kun olin jo muuttanut Suomeen. 

– Lisäksi minut on asetettu tilanteeseen, jossa olen joutunut järjestelemään ja sopeutumaan nopeasti moniin asioihin, kun koti ja omaisuuteni vietiin, Helena toteaa.

Helena sanoo raha-asioidensa olevan kunnossa.

– Kyse ei ole mistään suuremmasta taloudellisesta kriisistä, ja kaikki asiat on sittemmin hoidettu tai sulkeutuneet asianmukaisesti.

– Tilanne on ollut äärimmäisen haastava, mutta olen tehnyt kaikkeni ja saanut asiat järjestykseen. Tällä hetkellä kaikki asiaankuuluvat maksut on hoidettu, eikä mikään (lasku) ole auki. Luottotiedot on kunnossa.

Helena Koivu osallistui Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa järjestettyyn valmisteluistuntoon kesäkuussa.
Helena Koivu osallistui Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa järjestettyyn valmisteluistuntoon kesäkuussa.

Eron jälkipyykki

Helena on viime vuosien aikana ollut otsikoissa liittyen eroonsa ex-aviopuolisostaan Mikko Koivusta. Ex-pari asui aiemmin Minnesotassa, ja eron jälkeen molemmat osapuolet muuttivat omineen Suomeen.

Mikon ja Helenan eroriitaa on puitu oikeudessa asti. Esimerkiksi tänä vuonna Helena ja Mikko käsittelivät lapsiaan koskevia erimielisyyksiä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. 

Osapuolet pääsivät asiassa sopuun. Käräjätuomarin päätöksestä asia ja siihen liittyvät asiakirjat julistettiin salaiseksi.

Lisäksi Helenan ja Mikon kiinteistöriita on vielä kesken. Asia koskee Turun Kakskerrassa sijaitsevaa kiinteistöä.

Helena painottaa elävänsä poikkeuksellista elämäntilannetta.

– Olen keskittynyt siihen, että saan asiat järjestykseen ja selvitän tilannetta. 

– Samalla käynnissä olevat oikeusprosessit vaativat täyden keskittymisen ja toivon niiden kautta pääseväni tasapainoisempaan arkeen, Helena kertoo.

"Tämä on monikerroksinen tilanne"

Helenan tapahtumarikas vuosi on kiinnostanut suomalaisia. Hän mainitsee haluavansa keskittyä olennaiseen. 

– En koe, että minun tarvitsee hävetä mitään – elämään kuuluu välillä myös vaiheita, jolloin kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, Helena toteaa viitaten aiempiin ulosottovelkoihinsa.

– Ymmärrän, että ulkopuolelta moni asia voi näyttää yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa tämä on monikerroksinen tilanne, jossa olen tehnyt kaikkeni selviytyäkseni ja huolehtiakseni vastuistani, Helena mainitsee.

Arkistokuva Helena Koivusta.
Arkistokuva Helena Koivusta.