Näin Netta Kukkosen elämä muuttui eron jälkeen

Netta teki viime syksynä suuren päätöksen.
Netta Kukkonen ja Juha-Petteri "JP" Kukkonen nousivat otsikoihin vuonna 2023.
JP ja Netta tapasivat Tinderissä alkuvuodesta 2023. Toukokuussa pari oli jo naimisissa.
JP ja Netta antoivat saman vuoden marraskuussa haastattelun Me Naisille, jossa he kertoivat yhteisestä luksuselämästään.
Seiska paljasti Netan rikostaustan ja rahaongelmat vain kuukautta myöhemmin. Seiskan juttujen jälkeen pari päätyi hakemaan avioeroa yhdessä.
Erokohun myötä Netta katosi julkisuudesta. Vaikka Netta ei ole antanut haastatteluita pitkään aikaan, hänestä on tehty lukuisia juttuja.
Nyt Netta on valmis avautumaan kohuistaan ensimmäistä kertaa julkisuudessa.
Takaisin koulunpenkille
Netta myöntää tehneensä elämänsä aikana virheitä. Hän ei halua selitellä tekojaan, vaan hän aikoo kantaa niistä vastuun.
– Viime syksynä ymmärsin, että on tehtävä valinta. Joko annan muiden määritellä itseni tai otan itse vastuun suunnastani, Netta toteaa Seiskalle
Viime syksynä Netta päätti hakea opiskelemaan ja on nyt kirjoilla ammattikorkeakoulussa.
Kesäloma on juuri alkanut, mutta Netta ei halua avata opintoihinsa liittyviä sen enempää.
Hän kertoo kuitenkin valmistuvansa vuonna 2028.

”Se jäi harmittamaan”
Suhteestaan JP:n kanssa on yksi asia, joka on jäänyt kaivamaan Netan mieltä.
– Laitoin Juha-Petterin aina ykköseksi. Laiminlöin läheiseni suhteen aikana. Se on jäänyt harmittamaan, mutta siitäkin on opittu.
– Nyt olen päättänyt keskittyä hyvään. Perheeseen, lapseeni, opintoihin ja omaan hyvinvointiin. Eli asioihin, jotka ovat minulle merkityksellisiä, Netta sanoo iloisena.
Netta suhtautuu positiivisesti tulevaisuuteensa. Hän sanoo löytäneensä elämäänsä rauhan ja tasapainon. Kohut ovat historiaa.
– Olen oppinut, että virheistä voi oikeasti oppia, jos uskaltaa katsoa peiliin huolimatta siitä, pitääkö näkemästään. Töitä se vaatii, mutta lopussa kiitos seisoo.
– Kaikki ei ole todellakaan ollut helppoa tai itsestäänselvää, mutta jokainen askel eteenpäin on ollut sen arvoista, Netta sanoo leveä hymy huulillaan.
