Ohhoh! Netta Kukkonen ja mysteerimies pusukuvassa

JP Kukkosen ja Netta Kukkosen parisuhteen käänteet jäivät tuskin moneltakaan huomaamatta. Sen verran reipasta ex-pari Kukkosten touhut kaikkine ökyilyineen olivat.
JP Kukkonen ja Netta Kukkonen olivat kohupari per excellence, joista riitti juttuja – ja riittänee tulevaisuudessakin, vaikka ex-pari ei ole enää ollut toviin yhdessä.
Video: JP ja Netta dominoivat Seiskan kansia vuonna 2024.
”Kaurakunkku” ja Netta olivat kuitenkin joskus kovin rakastuneita, vaikka rakkaus jäikin lopulta puolitiehen.
Avioliitossa riideltiin, rakasteltiin ja sekoiltiin.
Erityisesti JP on jälkikäteen puhunut muun muassa podcasteissa suhteen epäterveydestä, johon liittyi muun muassa aivan liiallinen alkoholinkäyttö.

JP:llä uusi rakas
Nykyään JP vaikuttaa somen perusteella elävän hyvinkin seesteisesti uudessa suhteessa.
Siinä missä hän toi Netan julkisuuteen peittäen tämän luksukseen, on hän peittänyt nykyisen rakkaansa kasvot visusti Instagramin stooreissaan.
Siinä missä JP jakaa antaumuksella tekemisiään somessa, on Netta ollut tutkan ulkopuolella pitäessään matalaa profiilia yksityisen käyttäjätunnuksensa turvin.
Netta onkin lähinnä jakanut kuvia arjestaan, jossa seikkailevat hänen lisäkseen poikansa.
Itse kuvat ovat usein esteettisiä hienoine ruokineen ja auringonlaskuineen.

Netta ja kuuma Espanja
Tiistaina kuitenkin jysähti.
Netta jakoi stooriensa puolella useita kuvia, joista yhdessä paikaksi on merkitty Marbella – Espanjan Aurinkorannikolla sijaitseva kaupunki.
Itse kuvissa Netan on vallannut selvästi enemmän tai vähemmän rakkaus.
Yhdessä kuvassa hän on kuvannut pientä vesiputousta, toisessa kahta koiraa.

Suutelua Välimeren äärellä
Erään stoorin hän on uudelleen jakanut mysteerimiehen stoorista, jonka kanssa hän on reissun päällä.
Stoorissa Netta sekä mies hyppäävät ilmeisesti hotellin uima-altaaseen.
Kyseisestä uima-altaasta on enemmänkin kuvia.
Suurin mielenkiinto kohdistuu erääseen kuvaan, jossa Netta ja mies antautuvat suutelemaan meren äärellä.
Miehen tyylikäs hattu lisää mysteeriä, sillä se peittää lähes kaiken miehen kasvoista paljastaen vain komean harmaan parransängen.
Yhdellä videolla mies taas tönäisee Netan uima-altaaseen samalla, kun taustalla soi – mahdollisesti hotellin uima-altaan ämyreistä – romanttinen musiikki, jossa vannotaan englanniksi rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa ikuisesti.

London Calling
Netan matka on nopea, sillä keskiviikon vastaisena yönä hän on julkaissut stoorin, jossa ilmoittaa Lontoon kutsuvan.
Kuvassa on pieni matkalaukku sekä Louis Vuittonilta näyttävä käsilaukku.
Sitä ei tarina kerro, jäikö mysteerimiekkonen Marbellan lämpöön vai suuntasiko hän Netan kanssa Britteinsaarten harmauteen.
Joka tapauksessa Netan ja miehen välillä on vain lämpöä, sydämiä ja purppuraa – ainakin stoorien perusteella.