Mikael Jungnerin toiminta yllätti ruokakaupassa – kuva!

Peter Pania muistuttava Mikael toimi aikanaan muun muassa Yleisradion toimitusjohtajana.
Seiskan lukija kertoo törmänneensä jatkuvasti Helsingin kantakaupungin kaduilla ja kujilla Mikael Jungneriin, tämän ajellessa Vespallaan.
Arkistovideo: Mikael törttöili liikenteessä
Taannoin 60 vuotta täyttänyt, Peter Pania muistuttava viikari toimi aikanaan muun muassa Yleisradion toimitusjohtajana.
Lisäksi hän on ollut mukana politiikassa – joukkue on vain vaihtunut matkan varrella demareista kokoomukseen Liike Nytin kautta.
Nykyään mies on jo pidemmän aikaa toiminut viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana.

Kypärä päässä kaupassa
Viikko sitten perjantaina Seiskan lukija törmäsi Mikaeliin Bulevardin loppupäässä sijaitsevassa S-marketissa.
– Mikael oli yksin liikenteessä ilta-aikaan.
– Jotain lajirakkaudesta kertonee se, ettei Mikael riisunut kypärää edes kauppareissullaan.
Kypäräpäinen miekkonen tarkkaili sipsiosastoa ja löysikin sieltä lopulta jotain suolaista.
– Eipä minulla mitään mielikuvaa hänestä ole, eikä tule, lukija paaluttaa.

"Tieteellinen selitys"
Seiska tavoitti hyväntuulisen Mikaelin, joka kertoo kypärän pitämiselle päässä olevan "tieteellinen selitys":
– Kuulokkeet pysyvät paremmin, kun on kypärä päässä.
Sitä Mikael ei muista, mitä kaupasta tarkalleen osti.
– Hmm, jotain päivittäiselintarvikkeita, mitä nyt kaapista puuttui…

"Pitkäaikainen suhde"
Rakkaus Vestaan – tai vespoihin – ei ole täysin tuore juttu.
– 1990-luvulta asti olen näillä ajellut.
– Pitkäaikainen suhde, mies hymähtää.
Muista suhteista hän ei halua sanoa halaistua sanaa.
– Ei, ei, ei! En kommentoi parisuhdejuttuja ollenkaan.