Me Naiset: Tällaisia olivat Maria Jungnerin viimeiset viestit Mikael Jungnerille

Mikael Jungner kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa ex-vaimonsa kuolemasta.
Televisiokuuluttaja Maria Jungner menehtyi äkillisesti maaliskuun alussa. Marian ex-mies Mikael Jungner kertoo Me Naisten haastattelussa ystävänsä kuoleman herättämistä tunteista ja surusta selviämisestä.
Pari oli naimisissa vuosina 2007–2013. Entisen avioparin välit pysyivät lämpiminä myös eron jälkeen.
– Istuin pimeällä terassilla, join kahvia ja poltin savukkeita. Kuuntelin meidän musiikkiamme, Mikael kuvailee kuolinpäivän tunnelmia lehdelle.
Mikael kertoo säilyttäneensä Marialta saamansa viestit puhelimessaan.
Viimeisten viestien sisältöä hän luonnehtii positiiviseksi. Joulukuussa ex-pari ehti nauhoittaa yhteisen podcast-demon, jota Mikael on myös kuunnellut useasti Marian poismenon jälkeen.
– Siinä Maria puhui rakkaudesta minua viisaammin, kuten aina.

Intiimit hautajaiset
Suuren surun keskeltä on löytynyt myös valoa. Musiikki on tuonut lohtua Mikaelin elämään.
Kauniit laulut soivat myös hautajaisissa, joita Mikael kuvailee intiimeiksi ja hienoiksi. Yllättävä menetys on tuonut ihmiset lähemmäksi toisiaan.
Mikael uskoo Marian koskettaneen eläessään monia, niin ruudun välityksellä kuin omassa lähipiirissäänkin. Yhteiset ystävät ovat olleet Mikaelin tukena raskaana aikana.
- Istuimme Maria Guzeninan ja Rosa Meriläisen kanssa pihalla katselemassa lintuja ja puhuimme elämästä. Kohtaamiseta jäi huikean vahva jälki, Mikael sanoo MeNaisissa.
