Eero Herranen ulos hyväntekeväisyystapahtumasta – "Pyysin olemaan tulematta"

Seiska uutisoi äskettäin, kuinka useat naiset ovat kokeneet Eeron käytöksen ahdistavana.
Eero Herranen kertoo nettisivullaan olevansa tamperelainen somevaikuttaja, näyttelijä, luennoitsija, yritysvalmentaja ja 110 senttimetriä pitkä positiivisen maailmankatsomuksen puolestapuhuja.
Mies on näytellyt pieniä rooleja muun muassa komediaelokuvissa Peruna, Teräsleidit sekä Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily.
Kevään kuntavaaleissa 41-vuotias vaikuttaja sai 199 ääntä, mikä riitti varasijalle kunnanvaltuustossa.
Seiska uutisoi äskettäin, kuinka lukuisat somevaikuttajat ovat esittäneet kovia väitteitä Eeron käytöksestä.
Seiskan haastattelemat naiset kertoivat muun muassa kokeneensa Eeron käytöksen ahdistavana.

"Vaikutti ottavan hyvin"
Perjantaina 27. kesäkuuta Tampereella järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma, jonne Eero oli kutsuttu.
Seiskan tietojen mukaan häntä pyydettiin lopulta kuitenkin olemaan tulematta, sillä muun muassa vaikuttajista koostuva tähdistö ihmetteli Eeron kutsua tapahtumaan.
– Pitää paikkansa, osa ihmetteli, miksi hänet oli kutsuttu, mutta itsehän en tiennyt näistä asioista aiemmin, kertoo tapahtuman järjestäjä Jama Jama Seiskalle.

– Tämän vuoksi pyysin Eeroa olemaan tulematta, ja hän vaikutti ottavan sen hyvin.
Moni vaikuttaja kiitteli Jamaa tilanteen hoitamisesta.
Yleensä, kun joku kohu tapahtuu, vaikuttajat itse haluavat vetäytyä pois tapahtumista.
"Kaksisuuntainen tilanne"
Eero on aiemmin ollut tuttu näky erilaisissa tapahtumissa ja kutsuvierastilaisuuksissa.
PR-toimisto Domakers Finlandia vetävä Tanja Finne ei halua ottaa kantaa Eeron tapaukseen, mutta suostuu kommentoimaan asiaa yleisellä tasolla.

– Järjestämme useita erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia viikossa, joihin kutsutaan somevaikuttajia, julkkiksia ja mediaa.
– Yleensä vaikuttajat tekevät itse päätökset sen suhteen, kuinka paljon he haluavat eri tilaisuuksissa käydä ja sitä kautta saada kutsuja.
Tanja kuvailee tilannetta kaksisuuntaiseksi.
– Yleensä, kun joku kohu tapahtuu, vaikuttajat itse haluavat vetäytyä pois tapahtumista.
– Hehän itse kuitenkin päätöksensä osallistumisesta tekevät.
Sen Tanja kuitenkin myöntää, ettei Eeroa ole viime aikoina näkynyt Domakers Finlandin järjestämissä tapahtumissa.

"Jatkuvaa liikettä"
”Monipuoliseksi tapahtumataloksi” itseään mainostava Prime Agency on sen sijaan vaitonaisempi.
– Prime Agency ei kommentoi entisten, nykyisten tai tulevien esiintyjien sopimustilanteita.
– Ohjelmatoimistoissa tapahtuu jatkuvasti liikettä esiintyjien osalta, eikä Prime Agency ole tässä poikkeus, toteaa sähköpostitse Tony Hällfors.
"Asiat etenevät"
Seiskan tavoittama Eero oli tilanteesta vähäsanainen.
– Mitä mä nyt vittu voin kommentoida?, Eero sanoi Seiskalle torstaina 3. heinäkuuta.
– Asiat etenevät oikeusteitse, ja tietyt naiset joutuvat vastuuseen.

Eeron puheissa toistuu, että hän edistää asioita omia reittejään.
– Kiitos, hei hei, Eero päättää.
Somesta somevaikuttajan tavoin elävä Eero laittoin taannoin Instagram-profiilinsa yksityiseksi.
Samalla myös hänen nettisivunsa – jossa hän puhuu paljon muun muassa diversiteetistä – on ajettu alas.
Myös suosittu TikTok-tili on poistettu ainakin väliaikaisesti.