Suomalaisen olympiavoittajan syöpäpelko – ”Nyt aletaan tutkia”

Jouko Salomäki päivittää Seiskalle dramaattista terveystilannettaan.
Seiska kertoi viime syksynä painilegenda Jouko Salomäen, 62, syöpätaistelusta.
Videolla Jouko Salomäki poikansa haudalla Nurmon kirkkomaalla:
Seinäjokinen on yhä viimeisin suomalainen painin olympiavoittaja. Väkivahva ja läpeensä taitava pohjalainen väänsi itsensä mestariksi Los Angelesin olympiamolskilla 1984.
Silti kovin taistelu alkoi vasta marraskuussa 2020. Tuolloin Joukolla todettiin hengenvaarallinen keuhkoveritulppa – joka saattoi kuitenkin pelastaa hänen henkensä.
Se on hiljainen tappaja.
– Ilman keuhkoveritulppaa haimasyöpääni ei todennäköisesti olisi havaittu ajoissa.
– Se on hiljainen tappaja. Tuskin olisin enää tässä juttelemassa.

Väisti isän kohtalon
Tarkemmissa sairaalatutkimuksissa Joukon haimasta löydettiin kaksi syöpäkasvainta, jotka pystyttiin onneksi leikkaamaan ajoissa.
Peräti 8-tuntiseksi venyneessä operaatiossa painilegendalta poistettiin osa haimasta, perna sekä imusolmukkeita.
– Tauno-isäni kuoli haima- ja maksasyöpään. Hän oli samanikäinen kuin minä nyt, eli 62-vuotias.

Outo syöpäsoppa
Joukon kurimus ei kuitenkaan ollut ohi. Hänen OmaKantaansa ilmestyi syksyllä 2022 tieto eturauhassyövästä.
Syöpädiagnoosi pyyhittiin yli alkuvuonna 2024, mutta seuraavana syksynä koitti karmiva käänne: Jouko sai jälleen kutsun eturauhasen magneettikuvauksiin.
– Elän jatkuvassa epätietoisuudessa. Joka ilta nukkumaan käydessä mietin, että kuinkahan tässä käy, hän huokasi syksyllä Seiskalle.

Taas ikäviä uutisia
Nyt, puoli vuotta myöhemmin, Joukolla on sekä hyviä että huonoja uutisia.
Seiskan vieraillessa Etelä-Pohjanmaan Nurmossa painilegenda kertoo ilokseen, ettei uutta syöpäsolukkoa ole enää löytynyt.
Kuntoni ei ole mikään hyvä.
– Sikäli tilanteeni on parempi, mutta kuntoni ei ole mikään hyvä. Unentarve on aika suuri, väsyneen oloinen olympiavoittaja ihmettelee.
– Lisäksi eturauhasarvoni ovat tuplaantuneet viimeisen puolen vuoden aikana. Se on sellainen asia, joka kieltämättä pyörii mielessä.

Huima elämänasenne
Jouko on haastattelupäivänäkin suuntaamassa Seinäjoen keskussairaalaan – jälleen kerran.
– Nyt aletaan tutkia, mistä nämä kohonneet arvot oikein johtuvat. Tuntuu, että aina on jotakin pientä. Mutta kai se kuuluu tähän elämään – että pysyy hereillä, hän hymyilee ja virnistää perään.
On asioita, joille ei vaan voida mitään.
Joukon pohjalainen puheenparsi on iloista ja hän nauraa usein. Positiivinen elämänasenne kantaa miestä, joka on jo selättänyt kertaalleen syövän ja keuhkoveritulpan.
– Saa kieltämättä olla aika paha paikka, että meikäläinen menee oikein vakavaksi. Huumori on hyvä keino.
– On asioita, joihin voidaan vaikuttaa ja sitten on asioita, joille ei vaan voida mitään.
