Jouko Salomäki avautuu Aleksanteri-poikansa kuolemasta: ”Yhä mysteeri”

Jouko Salomäen, 62, maailma musteni aamuvarhain 21. huhtikuuta 2022. Hän sai tuolloin puhelun, jota kukaan vanhempi ei haluaisi saada. Hänen lapsensa oli kuollut.

Suomalaisen painilegendan kuudesta pojasta toiseksi nuorin, Aleksanter oli kuollessaan vain 25-vuotias. Hän siirtyi ajasta ikuisuuteen Seinäjoen keskussairaalassa, jossa vietti elämänsä kaksi viimeistä kuukautta.

– Järjestys on aina väärä, kun vanhempi joutuu hautaamaan oman lapsensa. Kuinkahan sitä edes kuvailisi… liikuttunut isä hakee sanojaan kotonaan Seinäjoella.

– Olen ollut kova pohjalainen mies. Mutta kun kantaa pientä uurnaa, jossa on oman lapsensa tuhkat, niin se on kova paikka. Sellainen uurna painaa paljon enemmän kuin mitä se fyysisesti onkaan.

Lukittautui vessaan

Kohtalokas tapahtumaketju käynnistyi helmikuussa 2022. Joukon tietojen mukaan Aleksanteri oli ollut käymässä kavereillaan ja piipahtanut vessassa. Sieltä hän ei enää tullut takaisin.

– Sitten kaverit olivat alkaneet ihmetellä, että mikäs siinä oikein kestää. Aleksanteri oli tietysti laittanut oven lukkoon, ja kaverit menivät sinne lopulta väkisin sisään. Näin minulle on kerrottu.

– Kaverit olivat kuulemma yrittäneet elvyttää ja soittivat ambulanssin. Aleksanterille annettiin sähköä ja sydän alkoi lyödä, mutta aivot olivat olleet kauan ilman happea. Sitten poika siirrettiin sairaalaan, murtunut isä muistelee.

Rajuja kohtauksia

Jouko pyyhälsi pikavauhtia Seinäjoen sairaalaan, jossa sydänpysähdyksen saanutta Aleksanteria hoidettiin teho-osastolla. Siellä painilegenda kävi lähes päivittäin seuraavan kahden kuukauden ajan, vaikka ilmassa vallitsi valtaisa epätoivo.

– Aleksanterin aivoihin oli syntynyt hapenpuutteen vuoksi isoja vaurioita. Hän eli ilman konetta ja silmät olivat auki, mutta ne eivät reagoineet mihinkään. Katsoivat kyllä kohti, mutta niissä ei näkynyt mitään elämää. Se oli hullua.

Myöskään Aleksanterin raajat eivät liikkuneet. Toisinaan poika sai rajuja kramppikohtauksia.

– Hän veti itsensä sellaiselle kaarelle, että pää oli tyynyssä ja kantapäät sängyn päädyssä, mutta selkä oli aivan kaarella siinä sairaalasängyllä ja isot hikikarpalot otsalla. Se oli hurjaa katsottavaa, isä nieleskelee.

Kyynel silmäkulmaan

Jouko ei vieläkään tiedä, oliko Aleksanteri viimeisinä elinkuukausinaan tietoisessa tilassa. Vaikka poika oli hengissä ja hengitti ilman hengityskonetta, minkäänlaista kommunikaatiota ei ollut  muutamaa tapausta lukuun ottamatta.

– Kaksi kertaa Aleksanterilla tuli kyynel silmäkulmahan. Ja kerran hän äännähti, kun olimme vaimon kanssa lähdössä pois. Kun palasin sairaalasängylle, hän rauhoittui.

– Kyllä sitä mietti, onko sellainen elämisen arvoista elämää, että on vain sairaalasängyssä käänneltävänä. Että on fyysisesti läsnä, mutta mikään raaja ei liiku etkä tiedä, ymmärtääkö hän mitään, kun ei reagoi mihinkään.

Kohtalokas keuhkokuume

Lopulta kova keuhkokuume sinetöi nuoren seinäjokisen kohtalon. Aleksanteri oli selvinnyt kahdesta aiemmasta keuhkokuumeesta, muttei enää kolmannesta.

– Vielä viimeisenä iltana kokeilin peiton alta, ja hän oli kuuma kuin hellankoukku. Hoitajat eivät saaneet kuumetta millään laskemaan. Lähdin lopulta kotiin ja ehdin olla siellä muutaman tunnin, kun soittivat sairaalasta, että Aleksanteri nukkui pois.

Ihmettä ei tapahtunut

Isän ainoa lohtu on se, ettei hänen poikansa tarvitse enää kärsiä. Lääkäri oli todennut Joukolle heti kättelyssä, ettei voi tietää, selviääkö Aleksanteri vai ei.

– Ilmeisesti hän ei olisi kävellyt enää koskaan ja jäänyt melko varmasti vihannekseksi. Lohdutan itseäni sillä, että olisihan se ollut kärsimys hänellekin.

Jouko kertoo tietävänsä tapauksen, jossa eräs hänen tuttavansa makasi niin ikään kaksi kuukautta koomassa ja heräsi sitten täysin yllättäen.

– Tämän kyseisen kaverin veli soitti minulle ja huudahti, että ”Tiedätkö Jokke mitä? Velipoika on herännyt!” Mutta Aleksanterille ei käynyt niin.

Jätti kaverit rauhaan

Mutta miten perusterveen ja urheilullisen 25-vuotiaan sydän pysähtyy yhtäkkiä? Sitä Jouko ei osaa sanoa, eivätkä osaa kuulemma lääkäritkään. Surun murtamalle isälle on myös epäselvää, mitä kaikkea kohtalokkaana iltana tapahtui.

– Alkuaikoina mietin, että etsisin ne kaverit käsiini ja kyselisin. Luovuin kuitenkin ajatuksesta. Ajattelin, että he ovat ehkä peloissaan, jos alan kysellä. Mutta jostakin se kaikki kuitenkin johtui. Se on minulle yhä mysteeri.

Painimestari ei myöskään syytä ammattilaisia avunsaannin hitaudesta.

– Poikani sydän pysähtyi. Ambulanssi saapui ja he tekivät varmasti kaiken minkä voivat, mutta liian myöhään. Aleksanterin aivot kerkesivät olla liian kauan hapettomassa tilassa, Jouko tuumaa ja liikuttuu.

– Sen jälkeen reppuni on painanut aika paljon. Ei siitä vihainen ole, mutta ei sitä osaa myöskään sanoin kuvailla. Totta kai ikävä jää. Aleksanteri oli sellainen poika, joka ei valittanut ikinä mistään.