K-pop-tähti tuomittiin vankilaan Etelä-Koreassa – taustalla järkyttävä rikos

K-pop-tähti tuomittiin vankilaan Etelä-Koreassa – taustalla järkyttävä rikos

Etelä-korealaisten kesken on ollut puhetta, että tuomioissa ollaan liian lempeitä julkkiksia kohtaan.

BBC uutisoi 10. heinäkuuta, että pidetyn NCT-yhtyeen laulaja Tae-il on tuomittu 3,5 vuodeksi vankeuteen raiskauksesta.

(Tae-il kuvan oikeassa laidassa.)

Katso myös Seiskan arkistosta 2024: Räppäri William tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Tuomion mukaan syntymänimeltään Moon Tae-il, raiskasi kahden muun miehen kanssa tajuttomana olleen kiinalaisturistin.

Kolmen miehen seurue, johon Tae-il kuului, tapasi turistin baarissa Soulissa viime vuonna. 

He viettivät iltaa Itaewonin asuinalueella sijainneessa kuppilassa.

Tunnusti hirviöteon

Turisti humaltui illan aikana, ja porukka päätti ottaa taksin yhden seurueeseen kuuluneen henkilön luo.

Siellä Moon Tae-il ja hänen kaksi kaveriaan raiskasivat puolustuskyvyttömän turistin.

Poppari erotettiin NCT-yhtyeestä heti skandaalin puhjettua ja hän myönsi tekonsa kesäkuussa.

"Pääsi liian helpolla"

Kaikki kolme miestä saivat teosta 3,5 vuoden tuomiot. 

Lisäksi heidät määrättiin suorittamaan 40 tunnin mittainen seksuaaliväkivaltaan liittyvä hoito-ohjelma. 

Tae-il ei saa tuomionsa takia työskennellä viiteen vuoteen lasten tai nuorten parissa.

Etelä-Koreassa on ollut puhetta siitä, että rikoksia tehneet julkisuuden henkilöt pääsevät teoistaan liian pienillä rangaistuksilla.