Hulk Hoganin kuolinsyy selvisi
Kuten Hulkin elämä oli täynnä ristiriitoja ja kiistoja, niitä löytyi myös kuolinsyytutkimuksen myötä ratkottavaksi.
Viime vuoden heinäkuussa kuolleen showpainin keskushahmon Hulk Hoganin kuolinsyyraportti kumoaa kaksi väärää syytöstä.
Video: Syyttelymyllyyn ajautuneet Hollywood-tähdet
Floridassa aivan Trumpin Mar-a-Lagon tuntumassa asunut tähti kuoli kuten oli elänyt. Suurella vaivalla ja väkevästi sekä ristiriitojen ympäröimänä.
72-sivuinen poliisin raportti ei olisi valmistunut edes tässä ajassa, jos Hoganin vaimo ja hänen kaksi kolmikymppistä lastaan eivät olisi auliisti auttaneet asian selvittämisessä.
Clearwaterin poliisilaitos julkaisi myös poliisin kehokameran kuvamateriaalia, joka sisälsi videohaastattelun toimintaterapeutti Justin McCameyn kanssa, kertoo Daily Mail. McCamey oli paikalla ja puhui poliisien kanssa hetki sen jälkeen, kun Hogan kuoli kotonaan Clearwaterissa, Floridassa.
Raportin mukaan poliisin saapui hätäpuhelun perusteella Hulkin asunnolle kello 10.21 heinäkuun 24. päivänä. Raportin mukaan syynä oli mahdollinen lääketieteellinen hätätilanne.
Paikalla ollutta uhria, Hulkia, elvytettiin, ja hänet kuljetettiin Morgan Plant -sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi kello 11.17.
Uhri oli menehtynyt, mutta siitä show vasta alkoi.
Väärinkäsitys terapeutin puheista
Hulkin toimintaterapeutti oli paikalla viranomaisten tultua Hulkin asuntoon. Hän oli soittanut hätäpuhelun ja kertonut että edesmennyt painija oli lääketieteellisen virheen uhri.
Freeninen hermo ohjaa pallealihasta, joka tukee sisään- ja uloshengitystä. Vaurio voisi johtaa palleahalvaukseen, joka aiheuttaa hengitysvaikeuksia.
Poliisin kuvaamassa seurantahaastattelussa toimintaterapeutti kuitenkin selvensi, ettei ole "neurokirurgi" ja vain oletti asioita kuulopuheiden perusteella.
Hän totesi myös, että oli käynyt Hoganin luona vain kahdesti ja ollut tämän palveluksessa vasta kaksi viikkoa, kun tämä kuoli.
Toinen virhe
Mediatiedot olivat kuukautta ennen Hulkin kuolemaa raportoineet painijan vaimon sanoneen miehensä tekevän kuolemaa ja olleen koomassa.
Tähänkin kuolinsyytutkimuksessa jouduttiin ottamaan kantaa. Kävi ilmi vaimon kiistäneen moiset huhut hänen puheistaan jo pian niiden lähdettyä kiertämään, mutta viimeistään pari viikkoa ennen Hulkin kuolemaa.
Lopullinen tulos
Lopputuloksena Clearwaterin poliisilaitos kertoi raportin päättyvän johtopäätökseen, että Hulk oli saanut sydänpysähdyksen kotonaan Clearwaterissa ennen kuolemaansa paikallisessa sairaalassa.
– Lausuntojen, sairauskertomuksien, asunnon valvontanauhojen ja ruumiin perusteellisen tarkastelun jälkeen ei ole löytynyt todisteita siitä, että kuolema olisi ollut muuta kuin luonnollinen.
– Tutkinnan aikana ei ole löytynyt todisteita, jotka viittaisivat hänen kuolemaansa liittyvään rikolliseen toimintaan.