Hulk Hoganin tytär poistettiin testamentista – jää ulkopuolelle miljoonaomaisuudesta

Hulkin tytär ei tule saamaan senttiäkään isänsä omaisuudesta. Täysin tyhjin käsin hän ei kuitenkaan ole jäämässä.
Showpainilegenda Hulk Hogan (oik. Terry Bollea) menehtyi 24. heinäkuuta. Hän oli kuollessaan 71-vuotias.
Hulkia kaipaamaan jäivät vaimo Sky Daily sekä lapset Nick, 35, ja Brooke, 37. Jälkikasvu on Hulkin myrskyisästi päättyneestä liitosta Linda Hoganin kanssa.
Hoganien perheen räiskyvää elämää seurattiin aikoinaan Suomessakin pyörineessä Hogan knows best -sarjassa. Viime vuosina ennen niin tiivis perhe on kuitenkin ajautunut toisistaan erilleen. Etenkin Brooken on kerrottu vieraantuneen vanhemmistaan, mutta ehtineen sopia isänsä kanssa juuri ennen tämän kuolemaa.
Pyysi itse nimensä poistamista
Tulehtuneet perhesuhteet tulevat näkymään Hulkin omaisuuden jaossa. Viihdesivusto TMZ kertoo, ettei Brooke-tytär tule perimään isänsä jäämistöä.
Asia ei kuitenkaan tule Brookelle yllätyksenä, sillä hän on itse pyytänyt nimensä poistamista Hulkin testamentista jo vuonna 2023. Kaunottaren lähipiirin mukaan tämä oli yhteydessä isänsä lakitiimiin, koska ei halunnut ajautua taloudelliseen kiistaan Hulkin kuoltua. Brooke ei luottanut Hulkin ympärillä oleviin henkilöihin ja päätti siksi etäännyttää itsensä tilanteesta.
Brooke ei siis tule saamaan senttiäkään Hulkin arviolta 25 miljoonan arvoisesta kuolinpesästä. Täysin tyhjin käsin hän ei kuitenkaan jää. TMZ:n mukaan Brooke saa osuuden Hulkin pienimuotoisesta henkivakuutuksesta, johon hänet on merkitty edunsaajaksi. Viihdesivuston mukaan Brooke on tilanteeseen tyytyväinen ja aikoo sijoittaa varat lastensa koulutukseen.