Podcast: Sita Salminen avoimena seksistä ja pistoshoidoista, yllättävä paljastus: "Reilu kymmenen vuotta sitten..."

Sita Salminen pohtii podcastissaan sitä, kuinka hänen suhtautumisensa seksiin on muuttunut.
Sometähti Sita Salminen pyörittää omaa podcastiaan, jossa hän puhuu elämäänsä koskevista asioista. 11. helmikuuta julkaistussa jaksossa Sita vastailee kuulijoidensa vastaamiin kysymyksiin, jolloin esille nousee myös monen vaikuttajan suosimat pistoshoidot, mutta myös esimerkiksi seksuaalisuuden muuttuminen iän myötä.
Sita kertoo huomanneensa, että parikymppisenä oma seksuaalisuus oli vielä huomattavasti keskeneräisempi kuin nykyään, ainakin jälkikäteen ajateltuna. Nuorempana ei tietenkään voinut tietää kaikkia asioita, jotka tietää nyt.
- Jotenkin seksin on nähnyt tosi eri tavalla. Konkreettisesti jos miettii ihan seksiseksiä muiden ihmisten kanssa, niin kun miekään en oo harrastanut seksiä muiden kuin miesten kanssa, niin mie muistan, että sillon reilu kymmenen vuotta sitten se on painottunut aika vahvasti sitten miehen nautintoon, Sita pohtii, ja myöntää, ettei sitä ihan tiedostanutkaan.
Nuorempanakin Sita on osannut pitää huolen myös omasta nautinnostaan ja huolehtia esimerkiksi siitä, että tahtoessaan saa orgasmin seksin aikana. Seksiin on kuitenkin liittynyt jonkinlaista performatiivisuutta, että hänen tulisi kuulostaa ja näyttää tietynlaiselta.
- Kyllä siinä on ollut paljon semmoista tiedostamatonta, että on halunnut vähän niinku miellyttää, vaikka sit samaan aikaan onkin osannut tavallaan vaatia, että myös mun tulemiseen panostetaan, Sita kiteyttää.

Sita kertoo nauttivansa nykyään seksistä paljon enemmän, etenkin siksi, että kokee rentoutuneensa ja vapautuneensa erilaisista paineista.
- Jos sulla on vaikka paine siitä, että tuunko mie vai en, niin hyvin usein mulla on käynyt niin, että mie en todellakaan tuu, Sita pohtii.
Opittuaan myös uusia asioita seksistä ja seksuaalisuudesta, Sita kertoo, että seksin nautinnollisuudesta ei kannata stressata.
- Varmasti taas kymmenen vuoden päästä mie katon menneisyyteen ja mietin, että ei se kolmekymppinen Sitakaan tiennyt nautinnosta mittään, tai voi olla, että se menee taas toiseen suuntaan, koska se on muuttuva asia.
Jestas! Sita Salminen teki radikaalin tyylimuutoksen: "Meinasin viime hetkellä perua koko homman"
Rehellisenä kauneushoidoista
Sitalta on kyselty myös kauneuskirurgiasta ja pistoshoidoista. Sita kertoo muistaneensa, että keskustelusovellus Jodelissa joskus pohdittiin, oliko hän ottanut täyteaineita huuliinsa.
Tämän Sita oli ottanut imarteluna, sillä oli juuri opetellut meikkaamaan huulensa uudella tavalla, ja sai nyt epäsuoran palautteen kanssa kuulla meikkityylin toimivan. Täyteaineita hän ei kuitenkaan myönnä ottaneensa.
- En oo tehnyt mitään muuta kuin oikonut mun hampaat, mutta sillä oli itse asiassa aika iso vaikutus, mun mielestä, että se ei pelkästään suoristanut mun hampaita, vaan se vaikutti tosi paljon mun yleisilmeeseen, Sita kertoo.
Hän kokee, että posket ja suun alue näyttävät nykyään erilaisilta, kun hammaskaarta laajennettiin.
- Että jos ennen, kun olen hymyillyt, mulla on näkynyt muutama hammas tosta edestä, niin nykyään niitä takahampaita on tavallaan pyöristetty silleen, että se hammasrivi näyttää leveämmältä tietyllä tavalla.
Janne Porkka avautuu Sita Salmisen käytöksestä Petollisissa: "Vähän otin itseeni"
Sita myöntää, että omia kasvoja ja esimerkiksi alkavia ryppyjä on alkanut tuijottelemaan aiempaa tarkemmin. Tieto siitä, että vielä pienet rypyt tulevat vuosikymmenten saatossa syvenemään.
Vaikka Sita kokee olevansa nuori ja näyttääkin nuorelta, tuntee hän painetta siihen, että ikääntymisen merkit pitäisi nähdä huonona asiana.
- Sitä on niin vittu aivopesty tähän, että kaikki vanhenemisen merkit on naisilla jotenkin huono asia, Sita pohtii.
Kun rypyt tai roikkuvat silmät ahdistavat, muistuttaa Sita itseään siitä, että nuoruus on yhteiskunnan luoma kauneusihanne. Asian huomaa esimerkiksi siinä, kuinka kulmakarvatrendit ovat muuttuneet.
Pistoshoidot ovat joskus käyneet mielessä, ja Sita kertoo harkinneensa Botoxia ryppyjen siloittamiseen siinä toiveessa, että se ennaltaehkäisisi ryppyjen muodostusta. Jos hän laittaisi jotakin täytteitä, laittaisi hän vain vähän täytettä alahuuleen.
- Ei mulla ole ollut niin suurta intressiä siihen, että en mä ole oikeasti sitä harkinnut, Sita toteaa.
Harkintaa hidastaa myös se, että Sita pelkää neuloja.