Jestas! Sita Salminen teki radikaalin tyylimuutoksen: "Meinasin viime hetkellä perua koko homman"

20230815 HELSINKI. Svenska Klubben. Petolliset, pressitilaisuus. Sita Salminen. KUVA: ATTE KAJOVA

Sita kertoo jännittäneensä tyylimuutoksen tekemistä.

Petolliset -tv-sarjasta tuttu somevaikuttaja Sita Salminen esittelee uudistunutta tyyliään.

Sita Salminen avautuu nuoruutensa itsetuhoisuudesta: "Niin kipeitä kokemuksia"

Sosiaalista mediaa päätyönään tekevä Sita on jo pitkään edustanut kadehdittavan pitkässä kuontalossa, ja onkin saanut lukuisia kehuja näyttävistä hiuksistaan.

Hetki sitten Sita kuitenkin vihjasi seuraajilleen halustaan uudistaa tyyliään.

Hiuskaunotar päätti tehdä radikaalin tyylimuutoksen, ja napsaisi hiuksistaan yli puolet pois.

– Tänään on se päivä, kun mie leikkaan mun hiukset, Sita kirjoittaa uusimmassa julkaisussaan.

Kampaajakäynnistä tekemässään videossa Sita myöntää jännittävänsä tyylimuutosta. Videolla Sitan kampaaja kertoo leikkaavansa kaunottarelle "napakan french bobin" eli ranskalaistyylisen polkkatukan.

Sita kertoo tekevänsä ylimääräisillä hiuksillaan hyvää, ja lahjoittavansa ne hyväntekeväisyyteen.

– Mie haluan lahjoittaa mun hiukset hyväntekeväisyyteen niin laitettiin ne kiinni ja sit oli aika leikata, Sita selostaa videolla.

Sita Salmisella on stalkkeri - kertoo pelottavasta tilanteesta: "Jouduin soittamaan poliisit apuun"

Purskahti itkuun vessassa! Sita Salminen avoimena rintojen ultraamisesta

Kaunotar kertoo suunnitelleensa tyylimuutosta jo vuoden ajan. Sita kertoo myös jännittäneensä, sopiiko uusi tyyli hänelle.

– Mie meinasin viime hetkellä perua koko homman ja oli ihan epätodellinen olo, Sita myöntää. 

 – Oon ihan super tyytyväinen tähän lopputulokseen, Sita iloitsee lopulta.

Sitan uusi tyyli keräsi nopeasti hurjan määrän kehuja. Muun muassa Veronica Verho, Johanna Puhakka, Sikke Sumari, Lola Odusoga ja Sointu Borg ihastelevat Sitan kuontaloa julkaisun kommenttikentässä.