Armi Toivanen avautuu terveyshuolistaan – "Olin huonossa jamassa"

Armi Toivanen avautuu terveyshuolistaan – 'Olin huonossa jamassa'

Kipujen kanssa ei kannata vaipua epätoivoon, Armi muistuttaa.

Näyttelijä Armi Toivanen julkaisi Instagraminsa tarinat-osiossa avoimen puheenvuoron terveysmurheistaan. Hätä ei ole tämän näköinen, sillä murheenkryynin aiheuttaja on varmasti monelle liikunnalliselle ihmiselle tuttu.

 Katso video: Amazing Race -haastiksessa Sari ja Armi:

Tästä on vuosia aikaa, mutta mä olin silloin huonossa jamassa.

Näyttelijätär kertoo Instagram-tilinsä Stoorit-osiossa, että hän on treenannut vuosia ja aiemmin hänellä oli pahoja hermokipuja jaloissa ja selässä. 

Ongelma oli kuitenkin se, että hän oli treenannut väärin. Hän siis sortui monen aktiiviliikkujan perisyntiin.

Stoorit ovat näkyvillä 24 tuntia niiden julkaisusta.

Treeni pelastaa liikuntakyvyn

Armi kertoo, että hänellä on lisäksi vanhoina vaivoinaan muun muassa toisesta polvesta menneet eturistisiteet, ja toisessa jalassa on kolmatta kuukautta iskias. 

Amazing Race -ohjelmaan osallistunut Armi toteaa, ettei rinkka selässä juoksentelu tehnyt ainakaan polvelle erityisen hyvää.

Stoorin videoissakin liikkeellä oleva Armi toteaa painavasti:

Mulla on selän kanssa ongelmia. Jos mä en treenais, en tiedä, pystyisinkö mä liikkuu ollenkaan.

Armi kertoo nyttemmin oppineensa oikeanlaisia tapoja liikkua ja treenata – tekniikka on siis mitä ilmeisimmin hiottu kuntoon.

Tarinan päälle Armi on kirjoittanut tekstin, jossa muistuttaa seuraajilleen liikkeen olevan lääke.

Suosittu näyttelijä

Armi muistetaan muun muassa elokuvista Rööperi ja 21 Tapaa pilata avioliitto  sekä Putous-näyttelijänä. Näyttelemisen lisäksi hän osallistui kuluneena keväänä Amazing Race Suomeen yhdessä ystävänsä Sari Majamaan kanssa.