Armi Toivanen puhuu suunsa puhtaaksi – ”Kylmää kyytiä”

Armi Toivanen puhuu suunsa puhtaaksi – ”Kylmää kyytiä”

Suosikkinäyttelijä on keksinyt työllistää itseään eri tavoin.

Lukuisista tv-, elokuva- ja teatterirooleistaan tunnettu Armi Toivanen, 44, on keskittynyt viime ajat muihin hommiin.

Putouksen sketsihahmokilpailunkin voittanut Armi elättää itsensä pääosin esiintymisvalmentajana.

– Minulla on erilaisia kursseja sekä näyttelijöille että muillekin. Kurssitan, valmennan ja koulutan. Teen niitä töitä aika rytinällä, Armi selostaa Seiskalle.

Kyseessä ei ole mikään uusi aluevaltaus. Armi muistelee tehneensä koulutushommia jo yli 10 vuoden ajan.

– Nyt vain olen tehnyt niitä enemmän, sillä tässä maassa on sen verran vähän näyttelijäntöitä tarjolla, hän hymähtää.

Armin sketsihahmo Leena Hefner o.s. Herppeenluoma voitti Putouksen 3. kauden.
Armin sketsihahmo Leena Hefner o.s. Herppeenluoma voitti Putouksen 3. kauden.

Oppia Amerikasta

Armi teki vuosikymmen sitten kovan peliliikkeen. Hän matkusti New Yorkiin ja opiskeli näyttelijäntyön tekniikkaa.

Samalla reissulla tamperelainen tutustui maineikkaaseen näyttelijäntyön professoriin Scott Milleriin, joka tunnetaan lanseeraamastaan Miller Voice Methodista.

Armillakin on nykyään valtuudet opettaa Millerin-menetelmää.

– Minulla loppui hiljattain Teatterikorkeassa kurssi, jossa opetin maisteriopiskelijoille näyttelijäntyön tekniikkaa ja nimenomaan Miller Voice Methodia.

Amerikasta oppia hakenut Armi on sertifioitu Miller-tekniikan opettaja.
Amerikasta oppia hakenut Armi on sertifioitu Miller-tekniikan opettaja.

Nauttii kouluttamisesta

Varsinaisia näyttelijäntöitä ei siis ole jonoksi asti, mutta se ei Armia haittaa. Hän kertoo nauttivansa saadessaan opettaa muita kehittymään.

– Koulutustyössä ollaan jotenkin niin lähellä: ilmaisun, ihmismielen, kehotietoisuuden, tunteen ja äänen äärellä.

– Olen tutkaillut sitä kaikkea niin paljon ja minulla on olemassa siihen tekniikka. Sitä tietoa on ihana päästä jakamaan kaikille eteenpäin.

Armi Toivanen antoi Seiskalle haastattelun 100 litraa sahtia -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Armi Toivanen antoi Seiskalle haastattelun 100 litraa sahtia -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Tiukat terveiset hallitukselle

Armi Toivanen ei ole ainoa näyttelijä, joka on huolissaan alan tiukasta työtilanteesta ja hallituksen tekemistä leikkauksista.

– Totta kai alamme huolettaa, ihan kaikkien puolesta. Olen onnekas ja iloinen siitä, että olen jo vuosia sitten hommannut itselleni koulutusta – että on muitakin töitä.

– Mutta kulttuurileikkaukset ovat huolestuttavia.

– Juuri kerrottiin, että kulttuurijärjestöiltä on lakkautettu kaikki tuet. Ne ovat pieniä summia, mutta se merkitsee niiden järjestöjen kuolemia. Se on hurjaa, kylmää kyytiä.

Millaisia terveisiä hallitukselle?

– Apua… En ehkä uskalla sanoa tähän mitään, Armi naurahtaa ja miettii hetken.

– Tsemppiä duuneihin. Toivon, että keskustelut jatkuvat kaiken paineiden keskellä. Että olisi ymmärrystä kulttuuria ja kaikkia aloja kohtaan.