Prinsessa Dianan aamupalasta tuli somehitti – näin se valmistuu

Prinsessa Dianan lempiaamiainen vaatii valmisteluja jo edellisenä päivänä, mutta on silti suuressa suosiossa.
Prinsessa Dianan suosikkiaamupala on kerrottu julkisuuteen, ja se on tätä nykyä somevaikuttajien rakastama terveysruoka.
Arkistovideo: Näin syntyy helppo ja halpa arkiruoka
Dianan entisen kokin Darren McGradyn mukaan prinsessa söi tuorepuuroa lähes joka aamu. Yli yön kylmässä tekeytynyt ravintopommi on trendikahviloiden suosituinta aamupalatarjontaa, ja Diana sai kuulla siitä jo 90-luvulla sveitsiläisellä klinikalla käydessään.
Darren on lisännyt Youtube-tililleen videon, jossa näyttää annoksen valmistamisen.
– Tämä oli prinsessa Dianan aamupala-annos useimpina aamuina. Superterveellinen ja täynnä proteiinia ja ravintoaineita kiireisten päivien alkuun, kokki kuvailee puuroaan.
Trendien edelläkävijä
Kokki painottaa Dianan olleen varsinainen muodin edelläkävijä; prinsessa söi tuorepuuroa jo kaksikymmentä vuotta ennen kuin se alkoi kerätä suosiota. Tuorepuuron kulta-aika alkoi Darrenin mukaan 2010-luvulla.
– Kun minusta tuli prinsessa Dianan kokki, hän oli saanut elämänsä takaisin raiteilleen. Hän oli 119:n eri hyväntekeväisyysjärjestön suojelija, treenasi salilla kolmena päivänä viikossa ja näytti paremmalta kuin koskaan, Darren kertoo.
Darrenin mukaan Diana söi terveellisesti, ja sveitsiläisen asiantuntijan luoma tuorepuuro sopi kiireiseen elämään täydellisesti.
Kuitua sisältävät kaurahiutaleet kylmänä haudutettuna, muiden ainesten kanssa, nousevat Darrenin mukaan aivan uudelle tasolle.
Dianan lempipuuro, 2 annosta:
2,3 dl kaurahiutaleita
2,3 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
2,3 dl kreikkalaista jogurttia
1 rkl raakahunajaa
1/4 tl kanelia
puolikas Honey Crisp -omena
Yhden sitruunan mehu
2,3 dl tuoreita mustikoita
1,2 dl paahdettuja saksanpähkinöitä
Osa mitoista on muunnettu kupeista – yksi kuppi on 2,366 desilitraa.
Valmistus:
Lisää appelsiinimehu kaurahiutaleisiin, sekoita, peitä muovikelmulla ja jätä jääkaappiin yön yli, jolloin mehu ehtii imeytyä kaurahiutaleisiin. Sekoita mukaan jogurtti, hunaja oman maun mukaan ja sitruunamehu. Raasta omena ja kääntele se puuron sekaan. Lisää puolet mustikoista ja sekoita. Lusikoi tarjoiluastiaan ja koristele lopuilla mustikoilla sekä saksanpähkinöillä.