Vangittu jääkiekkoilija: Shokkikäytöstä oikeudessa

2000-luvulla syntynyt urheilija vangittiin viime viikolla Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Nyt hänet määrättiin laajennettuun lähestymiskieltoon.
Mestiksessä ja SM-liigassa aiemmin pelannut suomalaiskiekkoilija joutui tänään tiistaina oikeuteen.
Eräs naispuolinen henkilö haki laajennettua lähestymiskieltoa jääkiekkoilijalle.
Mies on jo kertaalleen tänä vuonna määrätty laajennettuun lähestymiskieltoon. Hakijoina molemmissa lähestymiskielloissa on sama naispuolinen henkilö.
Seiska oli paikalla seuraamassa istuntoa.
Jääkiekkoilija osallistui käsittelyyn etäyhteydellä Vantaan vankilasta.
Salissa sai kuvata tuomarin luvalla. Kuvaamisen ajan mies makasi hämmentävässä asennossa tuolinsa päällä. Hän ei halunnut näyttää kasvojaan kameralle.
Lehdistön kuvaamisen jälkeen hän siirtyi istumaan tuoliinsa kasvot kohti kameraa.

Tästä on kyse
Nainen haki toistamiseen laajennettua lähestymiskieltoa jääkiekkoilijalle, sillä aiemman lähestymiskiellon oli määrä päättyä tämän kuun lopussa. Lisäksi jääkiekkoilija ei ollut noudattanut aiempaa lähestymiskieltoa.
Asian käsittelyn aikana lähestymiskiellon hakija esitti useita kirjallisia todisteita. Kuvakaappauksissa nähtiin, kuinka nainen oli saanut päivittäin kymmeniä puheluita tuntemattomasta numerosta.
Jääkiekkoilija myönsi soittaneensa kyseiset puhelut.
Jääkiekkoilija oli myös ollut yhteydessä naiseen tekstiviestitse sekä sosiaalisen median kautta. Nainen ei ollut vastannut miehen yhteydenottoihin. Siitä huolimatta mies jatkoi viestittelyä ja soittamista.
Lisäksi jääkiekkoilija oli rikkonut aiempaa lähestymiskieltoa menemällä osoitteisiin, joissa hänen oleskelunsa oli kielletty.
Mies oli myös yrittänyt mennä puhumaan lähestymiskiellon hakijalle, vaikka tämä oli kiellettyä.
Jääkiekkoilija oli esimerkiksi eräänä iltana noin kello 22 aikaan odottanut naista tämän työpaikan parkkipaikalla.
"Pelkään, että minulle tapahtuu jotain"
Lähestymiskiellon hakija kertoi oikeudessa, että jääkiekkoilijan toiminta on vaikuttanut hänen elämäänsä.
– Pelkään, että minulle tapahtuu jotain.
– Se, että on olemassa ihminen joka seuraa minua rajoittaa elämääni. En usko siihen, että tämä (miehen käytös) loppuu tähän näin, nainen totesi.
Oudot selitykset
Jääkiekkoilija totesi oikeudessa tiistaina, ettei hän "sinänsä vastustanut" uuden lähestymiskiellon määräämistä. Hän oli kuitenkin eri mieltä siitä, millaisista yhteydenotoista oli kyse.
– Olen kysynyt häneltä (lähestymiskiellon hakija), että voidaanko jutella. Kun hän on sanonut ei, niin sitten olen lähtenyt pois, mies väitti oikeudessa.
Lisäksi mies väitti "vieneensä suklaata ja kukkia" toiseen osoitteeseen, minkä läheisyydessä hänen oleskelunsa oli aiemman lähestymiskiellon mukaan kielletty.
– En ymmärrä miksi hän (hakija) muka pelkää minua, jääkiekkoilija ihmetteli.
Jääkiekkoilija pyysi myös anteeksi naiselta. Jääkiekkoilijan mielestä hän ei ole syyllistynyt rikoksiin.

Oikeus: lähestymiskieltoa jatketaan
Käräjätuomari antoi ratkaisunsa asiassa lyhyen tauon jälkeen. Jääkiekkoilija määrättiin laajennettuun lähestymiskieltoon.
– Selvityksen perusteella tämä aiempi lähestymiskielto ei ole millään tavoin vaikuttanut (miehen nimi) käyttäytymiseen. Vasta silloin on tapahtunut muutosta, kun poliisi on ottanut hänet kiinni, käräjätuomari totesi.
Käräjäoikeuden mukaan on perusteltu syy olettaa, että jääkiekkoilijan tekemä häirintä jatkuu myös tulevaisuudessa.
– Häirinnän toistuvuus ja laatu huomioon ottaen on perusteltua jatkaa laajennettua lähestymiskieltoa kahden vuoden ajan, tuomari sanoi.
Käräjätuomari kertasi lähestymiskiellon määräyksiä. Jääkiekkoilija kielletään tapaamasta tai ottamasta millään tapaa yhteyttä hakijaan. Myös hakijan seuraaminen tai tarkkaileminen on kielletty.
Lisäksi jääkiekkoilija kiellettiin oleskelemasta kahdessa eri osoitteessa.
Tuomari mainitsi samalla, että ratkaisuun voi hakea muutosta. Jääkiekkoilija halusi päästä ääneen ja laukoi erikoisen kommentin.
– Joo, no olen torstaina kotona, eli sinne sen (ratkaisun ja muutoksenhaun ohjeet) voi lähettää, mies totesi.
Jääkiekkoilijan silmitön raivo – huusi ja kiroili
Salissa koettiin pysäyttävä tilanne aivan käsittelyn loppusuoralla.
Tuomari muistutti jääkiekkoilijaa siitä, että lähestymiskieltoa pitää noudattaa.
Jääkiekkoilija yltyi kritisoimaan käräjätuomarin päätöstä. Tuomari yritti toistuvasti pyytää miestä lopettamaan.
Mies alkoi myös huutamaan ja kiroilemaan.
– Tämä on ihan vitun naurettavaa. Turhien vitun syytösten takia olen täällä. Aion vaatia tästä korvauksia.
– Vittu heippa! Vittu mitä paskaa, jääkiekkoilija huusi.
Mies nousi ylös tuolilta ja yritti poistua vankilan etäyhteystilasta muualle.
– Päästäkää mut pois täältä, jääkiekkoilija huudahti vankilan henkilökunnalle.
Aiempi vangitsemispäätös
Mies vangittiin viime viikolla syytä epäillä -perusteella Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Jääkiekkoilijan epäillään rikkoneen aiemmin määrättyä lähestymiskieltoa. Poliisi myös epäilee, että mies on vainonnut naista.
Kyse on niin sanotusta alemmalla epäilykynnyksellä tehtävästä vangitsemisesta. Tällaisissa tapauksissa poliisin on viikon sisällä toimitettava lisätodisteita vangitsemisen jatkamiseksi.
Tämänhetkisten tietojen mukaan miehen vangitsemisasiaa käsitellään torstaina 3.7. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.