Johanna Tukiaisen Joonas-rakkaan rikostausta paljastui

Johanna Tukiaisen Joonas-rakkaan rikostausta paljastui
Joonas ja johanna tukiainen

27-vuotiaan Joonaksen mukaan "rötöstelyt on nyt rötöstelty".

Seiska uutisoi toukokuun lopussa Johanna Tukiaisen, 46, uudesta rakkaasta.

Kohublondin kanssa viihtyy nykyään Joensuusta alkujaan lähtöisin oleva Joonas, 27.

Joonas ja Helsingissä asusteleva Johanna tapasivat yhteisten tuttujensa kautta. He ovat pitäneet yhtä jo huhtikuusta lähtien.

Johanna kertoi aiemmin Seiskalle, että Joonas on kuljetusalan ammattilainen, jolta löytyy kokemusta myös myyntityöstä sekä media-assistentin hommista.

Joonaksen taustoista on nyt ilmennyt uutta tietoa.

Seiskan selvityksen mukaan Joonaksella on rikostaustaa.

Hänet on tuomittu lukuisista rikoksista Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Joonas on myös ollut asianomistajan eli uhrin asemassa yhdessä rikosasiassa.

Johanna ja ja Joonas kuvattiin taannnoin lukijan toimesta Helsingin ydinkeskustassa. Johanna oli pukeutunut kuin maailmantähti, kun taas Joonaksen olemus toi mielikuvan maailmantähteä suojelevasta turvamiehestä.
Johanna ja ja Joonas kuvattiin taannnoin lukijan toimesta Helsingin ydinkeskustassa. Johanna oli pukeutunut kuin maailmantähti, kun taas Joonaksen olemus toi mielikuvan maailmantähteä suojelevasta turvamiehestä.

Ajoi autoa yli 2 promillen humalassa

Joonaksen tuorein tuomio on viime vuoden marraskuulta, jolloin Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeästä rattijuopumuksesta.

Mies oli 11.9.2024 ajanut autoa päihtyneenä Joensuussa.

Joonas puhalsi 0,93 milligrammaa litrassa eli 2,1 promillen lukemat.

Törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea tai 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Joonas vetosi oikeuteen: ei päiväsakkoja

Joonas myönsi syytteen ja asia ratkaistiin kirjallisessa menettelyssä eli ilman oikeudenkäyntiä.

Joonas oli pyytänyt käräjäoikeutta huomioimaan ajomatkan lyhyyden sekä sen, että hän ei tehnyt ajovirheitä tai aiheuttanut konkreettista vaaraa muille.

Hän myös pyysi käräjäoikeutta tuomitsemaan hänet pelkkään ehdolliseen vankeuteen, ilman oheissakkoa. Joonas vetosi siihen, että hänellä ei ole aiempia merkintöjä rikosrekisterissään ja että hän on opintojensa johdosta varaton.

Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan esimerkiksi ehdottomaan tai ehdolliseen vankeuteen, tai ehdolliseen vankeuteen sekä oheissakkoihin.

Esimerkiksi päiväsakkorangaistuksesta ei tule merkintää rikosrekisteriin.

Ehdollinen vankeustuomio

Käräjäoikeus tuomitsi Joonaksen 65 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Päiväsakkojakin tuli, sillä oikeus tuomitsi hänet vielä oheissakkorangaistukseen.

40 päiväsakon hinnaksi tuli Joonaksen tuloilla 240 euroa. Mies joutuu maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun.

Joonaksen oikeudenkäyntiavustajan 621 euron lasku jää valtion maksettavaksi. Tuomio on lainvoimainen.

"Rötöstelyt on rötöstelty"

Joonas kertoo Seiskalle olevansa pahoillaan teoistaan.

– Se on oikeasti noista (rikostuomioista) se, joka hävettää eniten.

– Olen aina pääsääntöisesti ollut tarkka siitä, että autolla ei ajeta humalassa. Kun se omalle kohdalle napsahti, niin ei siinä ole ollut kauheasti järkeä päässä.

– Kai siinä silloin ajatteli, että ei siinä mitään nyt satu, kun on niin lyhyt matka. Ajoin rauhallisesti. Ja poliisitkin siinä kehuivat, että ei he olisi muuten minua pysäyttäneet, mutta kun oli se ratsia, Joonas muistelee.

 Joonaksen koeaika päättyy 15.11.2026.

– Sen ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma, jos elää kuten ihmiset elää. Rötöstelyt on niin sanotusti rötöstelty, jos sen voi niin sanoa, Joonas summaa ajatuksiaan rikostuomiostaan.

Johanna Tukiaisen ja Joonaksen suhde sai alkunsa huhtikuussa.
Johanna Tukiaisen ja Joonaksen suhde sai alkunsa huhtikuussa.

Nainen puukotti Joonasta kasvoihin ja vartaloon

Joonas on ollut asianomistajan eli uhrin roolissa rikosasiassa, jossa tekijä tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.

Naispuolinen vastaaja oli vuoden 2023 toukokuussa huitaissut Joonasta  kulmakarvaveitsellä tai kulmiensiistijällä kasvojen alueelle. Joonaksen poskeen tuli noin 15 cm pitkä haava.

Lisäksi nainen löi Joonasta kulmakarvaveitsellä kylkeen. Lyönnistä aiheutui noin 5 cm pitkä haava Joonaksen oikeaan kylkeen.

Asiassa oli kyse siitä, että Joonas oli työntänyt naisen koiran pois polveltaan. Asunnossa paikalla ollut kolmas henkilö oli suuttunut, ja he olivat painineet terassilla.

Nainen kävi hakemassa kulmakarvaveitsen ja viilti sillä Joonasta poskeen sekä kylkeen. Teon jälkeen nainen soitti ambulanssin paikalle.

Ehdoton vankeustuomio

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi naisen 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Naisella ei ollut aiempaa rikostaustaa. Oikeus päätti kuitenkin tuomita hänet ehdottomaan vankeuteen johtuen rikoksen vakavuudesta ja naisen syyllisyydestä. 

Tuomittu joutuu maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun. Lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan Joonaksen oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeuden tuomiossa kerrotaan, että nainen joutuu lisäksi maksamaan Joonakselle 1 700 euroa kivusta, särystä sekä tilapäisestä haitasta ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta 5 500 euroa.

Tuomio ei jäänyt lainvoimaiseksi, sillä tuomittu valitti hovioikeuteen. 

Rangaistus lieveni hovissa

Itä-Suomen hovioikeuden pääkäsittely pidettiin 16.4.2025. Hovioikeus antoi tuomionsa 13.5.2025.

Naisen tuomio lieveni 9 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Hovioikeus katsoi naisen syyllistyneen perusmuotoiseen pahoinpitelyyn.

Törkeän pahoinpitelyn ankaroittamisperuste ei hovioikeuden mukaan täyttynyt, sillä kulmakarvaveistä ei voida rinnastaa teräaseeseen.

Naisen teko ei ollut suunniteltu, vaan se johtui hetkellisestä suuttumuksesta. Nainen oli myös teon jälkeen soittanut Joonakselle ambulanssin. Nämä seikat vähensivät jossakin määrin rikoksen moitittavuutta, hovioikeus totesi.

Hovioikeus alensi käräjäoikeuden määräämää vanhingonkorvausta kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta. Nainen määrättiin maksamaan Joonakselle 1 700 euron sijasta 1 200 euroa.

Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siihen voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta.

Joonas: korvaukset olivat ok

Joonas sanoo olevansa tyytyväinen oikeusprosessiin.

– Se asian käsittely on nyt ohi. Tuomio on ok ja korvauksetkin olivat ihan ok. Tuomittu ei ole enää ollut minuun yhteydessä, että olen saanut jatkaa elämääni rauhassa.

Joonaksen mukaan hän saa ajoittain kysymyksiä kasvoissa olevasta arvestaan, mutta hän on tottunut ihmisten uteluihin.

– Se on aika näkyvä arpi, joten totta kai ihmiset huomaavat sen.

– Olen avannut asiaa esimerkiksi TikTok-sovelluksessa, kun olemme Johannan kanssa tehneet sisältöä sinne.

Johanna ja Joonas tapasivat yhteisten kavereiden kautta.
Johanna ja Joonas tapasivat yhteisten kavereiden kautta.

Pieleen menneet Tori-kaupat

Joonas on vuoden 2024 helmikuussa tuomittu lievästä petoksesta 15 päiväsakkoon. Maksettavaksi kertyi 90 euroa.

Joonas määrättiin maksamaan asianomistajalle 40 euroa. 

Käräjäoikeuden mukaan Joonas oli vuonna 2022 myynyt LP-soitinta Tori.fi:ssä.

Asianomistaja oli maksanut Joonakselle 25 euroa sekä vielä 15 euroa postikuluja ja tuotteen lähetyksestä varten.

Joonas ei kuitenkaan koskaan lähettänyt kyseistä LP-soitinta asianomistajalle.

Joonas ei saapunut oikeudenkäyntiin. Hän kertoi esitutkinnassa "unohtaneensa toimittaa soittimen ostajalle".

Asianomistajan mukaan hän oli kolmesti muistuttanut Joonasta LP-soittimen postittamisesta. Joonas oli kaksi kertaa ilmoittanut lähettävänsä soittimen, mutta näin ei koskaan tapahtunut.

Tuomio lievästä petoksesta on lainvoimainen.

Joonas kommentoi

Joonas avaa omaa näkemystään tuomioon johtaneista tapahtumista.

– En silloin kerennyt lähettää sitä soitinta, kun oli vähän kaikenlaista. Se kaveri kävi aika kuumana siitä soittimesta.

– Jotenkin siinä sitten ajattelin, että jos kerran näin vaikeaksi menee, niin sittenpähän ei tarvitse soitinta lähetellä, Joonas sanoo Seiskalle.

Joonas väittää palauttaneensa rahat ostajalle jo ennen oikeudenkäyntiä.

– Sitten tuli ne oikeusjutut. Ja ajattelin, että jos hän haluaa pelata tällä tavalla, niin tehdään sitten niin, hän mainitsee.

Varasti alkoholia

Joonas on lisäksi vuonna 2023 tuomittu näpistyksestä. Rikos tapahtui Joensuussa vuonna 2022. 

Hän haki paikallisesta S-Marketista alkoholijuomia 64,80 euron edestä. Joonas poistui myymälästä maksamatta tuotteita.

Joonas myönsi syyllistyneensä rikokseen, joten asia ratkaistiin kirjallisessa menettelyssä ilman oikeudenkäyntiä.

Mies tuomittiin 12 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 360 euroa. Joonas määrättiin maksamaan Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle korvauksia varastamistaan tuotteistaan 52,32 euroa sekä 50 euron selvittelykulut.

Tuomio on lainvoimainen.

Joonas katuu tekojaan.

– Miten sen nyt sanoisi, että humalaisen tyhmää toimintaa. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. Sellaista en harrastele, hän sanoo Seiskalle.

Myös Johannalla on rikostaustaa. Hänet on vuonna 2023 tuomittu Attundan käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, lapsirauharikoksesta (ruots. barnfridsbrott) sekä virkamiehen vastustamisesta. Vuonna 2022 hänet todettiin syyllistyneen törkeään lapsikaappaukseen.
Myös Johannalla on rikostaustaa. Hänet on vuonna 2023 tuomittu Attundan käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, lapsirauharikoksesta (ruots. barnfridsbrott) sekä virkamiehen vastustamisesta. Vuonna 2022 hänet todettiin syyllistyneen törkeään lapsikaappaukseen.

Tuttava ajoi kännissä – Joonakselle tuomiot

Vuonna 2019 Joonas tuomittiin ajokorttirikkomuksesta sekä kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Joonas sai rikoksista 50 päiväsakkoa, jotka muodostivat hänen silloisilla tuloillaan 300 euroa.

Rikokset tapahtuivat vuoden 2019 kesäkuussa. Silloin Joonas oli ollut viettämässä iltaa tuttavansa kanssa.

Joonas oli antanut kyseisen tuttavansa ajaa hänen autollaan. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja lisäksi mies oli 3,59 promillen humalassa.

Joonas meni istumaan matkustajan penkille, kun tuttava ajoi autoa. Tuttava syyllistyi törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Joonas myönsi ajokorttirikkomuksen mutta kiisti syyllistyneensä kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.

Oikeus katsoi Joonaksen olleen tietoinen ystävänsä päihtymystilasta, sillä miehet olivat juoneet alkoholia yhdessä. Lisäksi Joonas ei ollut tarkistanut ystävänsä ajo-oikeutta.

Tuomio on lainvoimainen.

Joonas: Olimme menossa sairaalaan

Joonas kertoo oman näkemyksensä siitä, mitä illan aikana tapahtui.

– Siinä oli sellainen keissi takana, että minulla oli haava päässä. Sitä piti lähteä sairaalaan tikkauttamaan. Saatiin kaverin kanssa sellainen hyvä ajatus, että ei me mitään ambulanssia tarvita. Että tietysti itse ajetaan sinne sairaalaan, kun eihän siinä voi mitään ihmeellistä sattua.

– Sitten olimme niin värikäs ryhmä siellä sairaalassa, että joku huolestunut ohikulkija oli soittanut poliisille. Eli ihan meidän hölmyyttähän se oli, turha kaunistella mitään, mies toteaa.

Joonaksen mukaan seurueessa ei kiinnitetty huomiota kuskin 3,59 promillen humalaan, koska Joonaksen päässä sijainneen haavan takia he olivat "vähän paniikissa".