Mitä ihmettä! Uutta rakkauttaan hehkuttanut Johanna Tukiainen vietti aikaa eksänsä kanssa

Mitä ihmettä! Uutta rakkauttaan hehkuttanut Johanna Tukiainen vietti aikaa eksänsä kanssa

Tuksun ja Veijon oleilu tuo mieleen Carolan Penkki, puu ja puistotie -iskelmän.

Johanna Tukiainen kertoi Seiskalle viime viikolla eronneensa Veijo Lallista.

Samalla ”Tuksu” paljasti löytäneensä uuden onnen lähes 20 vuotta nuoremmasta Joonas-nimisestä herrasta, jonka kanssa hän kertoi seurustelleensa jo huhtikuusta lähtien.

Välit Veijoon hän kuvaili lämpimiksi.

Tuksu ja Veijo olivat olleet jo pidemmän aikaa erossa toisistaan, sillä Tuksun asuessa Töölössä olivat hänen mukaansa ”Helsingin valot liian kirkkaat” Veijolle, joka on viihtynyt paremmin Loviisan suunnalla.

Vaikka rakkaus jäi puolitiehen, ystävyys säilyi.

Tuksu hehkutti aiemmin Seiskalle Joonaksen olevan loistava kokki.
Tuksu hehkutti aiemmin Seiskalle Joonaksen olevan loistava kokki.

Puiston penkillä

Näin ollen ei ollut mikään katastrofipommi tuoreelle suhteelle, kun Seiskan lukija bongasi Tuksun Loviisassa juuri Veijon seurassa.

Ex-pari istui tiistai-iltana Loviisan keskustan kupeessa olevan puiston penkillä, ja mukana oli myös koira – mahdollisesti kaksikin.

– Rauhassa istuskelivat penkillä.

– Siinä on itse asiassa vieressä bussipysäkki, jossa muun muassa Helsingistä tulevat bussit pysähtyvät. Olisiko Tuksu tullut juuri Helsingistä, ja Lailli olisi tullut vastaan, lukija pohtii.

Tuksu ja Veijo oleilivat penkillä ja sen äärellä kaikessa rauhassa.
Tuksu ja Veijo oleilivat penkillä ja sen äärellä kaikessa rauhassa.

Penkki, puu ja puistotie

Vuoden 1971 Euroviisut voitti Monaco kappaleella Un banc, un arbre, une rue

Meillä härmässä Carola levytti kännöskappaleen Penkki, puu ja puistotie

Jotain samaa kappaleen haikeassa ikävässä ja menneessä rakkaudessa on havaittavissa myös Tuksun ja Veijon tilanteeseen.

Onhan tässäkin tarinassa osallisena penkki, puu ja puistotie.

Viime viikolla Tuksu ja Joonas kuvattiin lukijan toimesta Helsingin ydinkeskustassa. Tuksu oli pukeutunut kuin maailmantähti, kun taas Joonaksen olemus toi mielikuvan maailmantähteä suojelevasta turvamiehestä.
Viime viikolla Tuksu ja Joonas kuvattiin lukijan toimesta Helsingin ydinkeskustassa. Tuksu oli pukeutunut kuin maailmantähti, kun taas Joonaksen olemus toi mielikuvan maailmantähteä suojelevasta turvamiehestä.

Ämeriikan meininkiä Loviisassa

Eikä Tuksu olisi Tuksu, ellei hän olisi tuonut Loviisaan mukanaan tuulahdusta Ämeriikan meiningistä.

– Kyllä hänet tunnisti heti, kun päällä oli se kauhea vaaleanpunainen turkkitakki.

– Vihreä metsä ja se vaatetus, niin… kyllä se pistää silmään. Sanotaanko vaikka näin, muotoilee naispuolinen lukija.

Johanna luotti pinkkiin – Loviisassakin.
Johanna luotti pinkkiin – Loviisassakin.

Leilissä ilmeisesti vettä

Joku on joskus sanonut, ettei mene hyvin, jos juo alkoholia puistonpenkillä.

Tuksulla ei kuitenkaan näyttänyt olevan alkoholia, vaan hän hörppi muovipullosta – ilmeisesti vettä.

– Ei siinä tosiaan mitään sen läheisempää kanssakäymistä näyttänyt olevan.

Tuksu hehkuttaa Veijoa

Ja kuten aina, tavoitti Seiska tälläkin kertaa itse jutun pääkohteen – eli tässä tapauksessa Tuksun.

Tuksu kertoo olleensa Loviisassa hakemassa tavaroitaan ja vaatteitaan, joista iso osa on Veijon luona.

Ero tuli, mutta ystävyys säilyi.
Ero tuli, mutta ystävyys säilyi.

– Koirani oli myös lomailemassa maalla. Se on ihana paikka heille, kun siellä on omakotitalo ja suuri aidattu piha, jossa juosta vapaana.

 – Cindy-puudelini tykkää peuhata Veijon ranskanbulldoggin kanssa, joten annoin hänet hoitoon hetkeksi.

Kaikesta päätellen Tuksulla on suuri arvostus ex-miestään kohtaan.

– Kunnioitan ihmisiä, jotka ovat kohdelleet minua hyvin ja olleet rehellisiä – ja Veijo on sellainen.