Tanskan hovilta erikoinen ulostulo
Tanskan hovi juhlistaa krivi Felixin syntymäpäivää erikoisella päivityksellä.
Tanskan hovi julkaisi virallisella Instagram-tilillään pävityksen kreivi Felixin syntymäpäivän kunniaksi. 24-vuotiasta kreviä, entistä prinssiä, juhlistetaan perhepotretin muodossa.
Video: Prinsessa Margareeta luopuu kruunusta
Kuvassa nähdään päivänsankarin lisäksi prinssi Joachim, prinsessa Marie, kreivitär Athena sekä kreivi Henrik.
Sen sijaan Joachimin esikoinen, kreivi Nikolai, loistaa kuvassa poissaolollaan.
Päivityksessä on kuitenkin pari yksityskohtaa, jotka tekevät siitä hieman erikoisen.
Tällainen se on
Ensinnäkin, prinssi Joachimin kasvoista näkyy kuvassa vain puolet. Hovi jukaisee kyseisenlaisia otoksia kuninkaallisen perheen jäsenistä aniharvoin.
Toisekseen perhepotretti on yli puolen vuoden takaa. Julkaisun kuvatekstissä kerrotaan, että se on otettu jo tämän vuoden tammikuussa.
Yleensä hovit juhlistavat merkkipäiviä tuorimmilla kuvilla.
Margareeta vei tittelit
Prinssi Joachim on Tanskan kuningas Frederikin pikkuveli. Hän meni 1990-luvun puolivälissä naimisiin kreivitär Alexandran kanssa, ja parille syntyi kaksi lasta, prinssit Nikolai ja Felix.
Joachim erosi Alexandran kanssa vuonna 2005, ja meni pari vuotta myöhemmin uusiin naimisiin ranskalaisen prinsessa Marien kanssa.
Perhe täydentyi prinssi Henrikillä ja prinsessa Athenalla.
Vuonna 2022 Tanskassa koettiin kuitenkin kuninkaalliskohu, kuningatar Margareeta poisti Joachimin lapsilta kuninkaalliset tittelit sekä velvollisuudet.
Muutoksen myötä perheen lasten tittelit muuttuivat kreiveiksi ja kreivittäriksi vuoden 2023 alussa.