Silitetyt kengännauhat, lautapelikielto... Tiesitkö näitä kuninkaallisia kummallisuuksia?

Seiska listasi brittihovin pähkähulluimmat tavat.
Kuninkaallinen elämä on monin tavoin säädeltyä. On ymmärrettävää, ettei kruununperillisten ole sallittua esimerkiksi lentää yhdessä. Tällä taataan, ettei maa jää ilman hallitsijaa tragedian sattuessa. Niin ikään järkevää on, että hovin jäsenet pakkaavat matkalaukkuihinsa aina mukaan mustan vaateparren. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin sellaista saattaa tarvita.
Arkistovideo esittelee brittihovin ikonisimpia päähineitä:
Siniveristen arkeen kuuluu myös monia ohjenuoria ja tapoja, jotka kuulostavat tavallisen tallaajan korvaan lähinnä pähkähulluilta. Seiska listasi brittihovin säännöistä vonksahtaneimmat:
Silitetyt kengännauhat
Kuninkaallisten arki on täynnä mitä moninaisempia edustustehtäviä. Heidän odotetaan näyttävän aina tyylikkäiltä ja huolitelluilta. Kuningas Charlesin siisteyskäsitys on kuitenkin poikkeuksellisen tarkka.
Vuonna 2018 julkaistussa dokumentissa Serving the Royals: Inside the Firm kuullaan prinsessa Dianan entistä hovimestaria Paul Burrellia. Hänen mukaansa Charles haluaa pyjamansa silitettävän päivittäin, samoin kuin kengännauhansa. Lisäksi kuningas vaatii, että kylpyammeen tulpan tulee olla aina tietyssä asennossa.
Ei äyriäisille
Osa kuninkaallisen perheen säännöistä pätee vain matkoilla. Yksi tällainen koskee mereneläviä. Brittikuninkaalliset pyrkivät pidättäytymään syömästä äyriäisiä ollessaan reissussa. Syy on varsin yksinkertainen: He yrittävät välttää saamasta ruokamyrkytystä.
Monopoly kielletty
Kuten monet muut perheet, myös kuninkaalliset viettävät yhteistä aikaa lautapelien merkeissä. On kuitenkin yksi peli, josta he pysyvät kaukana.

The Telegraph kertoo, että prinssi Andrew'lle tarjottiin vuosia sitten Monopolya kotiin vietäväksi. Hän kuitenkin kieltäytyi toteamalla, että kyseinen peli on heidän kotonaan kielletty.
– Se yltyy turhan häijyksi, prinssin kerrotaan ilmoittaneen.
Veret mukana
Kuningatar Elisabetin entinen lehdistösihteeri Dickie Arbiter on kertonut, että etenkin osa kuninkaallisen perheen vanhemmista jäsenistä kantaa matkoilla mukanaan lisäverta. Hätätilanteen sattuessa verensiirto saattaa olla tarpeen. Aina lisäverta ei kuitenkaan ole nopeasti saatavilla, joten kunkut tuovat omat pussilliset sitä mukanaan.
Välttelevät valkosipulia
Kuningasperhe saa nauttia mitä herkullisemmista aterioista. Yksi mauste on kuitenkin pannassa: Valkosipuli.
Kuningatar Camilla myönsi vieraillessaan aikoinaan Australian Masterchef -ohjelmassa kynsilaukan olevan iso ei. Hän selitti kiellon johtuvan pääasiassa siitä, että kuninkaalliset joutuvat jutustelemaan työssään paljon. He siis haluavat välttää valkosipulin hengitykseen aiheuttamaa löyhkää.