Ruotsin hovilta prinsessa Madeleineen liittyvä shokkipäätös
Prinsessa Madeleinen päätös harjoittaa kaupantekoa kuninkaallisten rakkaassa linnassa voi tulla monille yllätyksenä.
Kuten muutkin Ruotsin kuninkaallisesta perheestä, myös prinsessa Madeleine on nauttinut suvesta Öölannin saarella.
Video: Ruotsin kuninkaallisten kesämökki.
Sollidenin linnassa kuitenkin kuhisee. Kuninkaallisten idyllisen kesäparatiisin ovet ovat osittain auki myös vierailijoille, ja tänä kesänä heitä odottaa Svensk Damin mukaan jättiyllätys.
Kuninkaallinen perhe kuvattiin hiljattain yhdessä Sollidenin linnan pihassa kruununprinsessa Victorian syntymäpäivän kunniaksi.
Prinsessan yritys
Vuonna 2025 prinsessa Madeleine otti askeleen yrityismaailmaan ja perusti luonnonkosmetiikkabrändi minLenin.
Aikaisemmin merkin tuotteita on voinut ostaa helposti verkosta, mutta nyt Öölannissa vierailevilla turisteilla ja muilla uteliailla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ostaa Madeleinen ihonhoitosarjan voiteita ja seerumeita Sollidenin linnasta, jossa kuninkaalliset majoittuvat kesäisin.
Linnasta löytyy lahjatavarakauppa, jonka hyllyille Madeleinen tuotteita on päässyt myyntiin.
Hovin suhde brändiin
Kosmetiikkabrändi jakoi omalla Instagram-sivullaan videon, jossa kuljetaan läpi Sollidenin vehreän puutarhan linnan lahjatavarapuotiin. Siellä pastellivärein paketoidut tuotteet odottavat ostajaansa.
MinLen on perustettu yhteistyössä sveitsiläisen Weleda-luonnonkosmetiikkamerkin kanssa. Kun Madeleina lanseerasi merkkinsä, julkaisi Ruotsin hovi sivuillaan tiedotteen asiasta.
Tiedotteessa kerrottiin, ettei prinsessan yritystoiminta ole ristiriidassa hänen kuninkaallisen asemansa kanssa. Kyseessä on kuitenkin yksityinen yritystoiminta, jolla ei ole tekemistä Ruotsin kuningashuoneen kanssa, joten prinsessa käyttää yhtiönsä asioissa nimeä Madeleine Bernadotte.