Prinsessa Sofian erikoinen käytös herätti huomiota

Prinsessa Sofian erikoinen käytös herätti huomiota

Sofian ja prinssi Alexanderin pikavisiitti herätti ihmetystä.

Prinsessa Sofian taival Ruotsin kuningasperheessä ei ole ollut mutkaton. 

Videolla Tukholman kuninkaalliset kohteet:

Realitytähtenä julkisuuteen noussut Sofia valloitti prinssi Carl Philipin sydämen, mutta tämän perheen voittaminen puolelleen ei ollut yksinkertaista. Etenkin prinsessa Madeleinen tiedetään suhtautuneen kälyynsä aikoinaan hyvinkin nuivasti.

Koko perheen ohjelmaa

Sittemmin muukin hovi on hyväksynyt Sofian osaksi perhettä. Hän ja Carl Philip ovat myös saaneet liudan jälkikasvua: neljästä lapsesta nuorimmainen, prinsessa Ines syntyi helmikuussa 2025.

Kuningasperhe oli aiemmin ihastelemassa E-Typen esiintymistä Sollidenissa.
Kuningasperhe oli aiemmin ihastelemassa E-Typen esiintymistä Sollidenissa.

Äskettäin Sofia vietti laatuaikaa esikoisensa prinssi Alexanderin kanssa. Äiti ja poika saapuivat Sollidenin linnan tuntumaan, jossa käynnissä oli Solliden Sessions -niminen konserttisarja. 

Kuninkaalliset ovat tuttu näky kesäpaikkansa laitamilla järjestetyn tapahtuman yleisössä. Keskiviikkona (22.7.) lavalle kipusi yhtye, jonka musiikki lienee tuttua monille suomalaisillekin: Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu. Lisäksi yleisöä viihdytti tubettaja Pappa Kapsyl sekä rock-yhtye Smash into Pieces. 

Aikataulut sekaisin?

Sofia ja 10-vuotias Alexander eivät kuitenkaan kauaa ehtineen show'sta nauttia. Svensk Damtidningin mukaan nämä saapuivat paikalle kun esitystä oli jäljellä enää muutamia minuutteja. Etiketistä tarkat siniveriset eivät yleensä tapaa olla myöhässä, joten asia herätti huomiota.

Kuninkaallisille on varattu tapahtumasta omat eturivin paikat. Sofia ja Alexander eivät niitä tällä kertaa hyödyntäneet, vaan jäivät selvästi sivummalle juttelemaan toisen lapsiperheen kanssa. Näin ollen se lyhytkin pätkä, jonka äiti-poika-duo olisi ehtinyt todistamaan, jäi tällä kertaa toissijaiseksi.