Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia: Intiimi hetki juhlissa
Jo 50 vuotta naimisissa olleet kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa unohtivat kaikki muut ympärillään ja uppoutuivat toisiinsa.
Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia ovat olleet vaikuttavat 50 vuotta naimisissa, eikä suhde näytä kylmentymisen merkkejä.
Video: Ruotsin kuninkaallisten kesämökki.
Nyt kuningasparin välinen hellä hetki tallentui kameralle kuninkaallisten kesäparatiisissa.
Juhlista toiseen
Heinäkuu on ilon kuukausi kuninkaallisille, sillä 14. heinäkuuta koko perhe kerääntyy vuosittain Öölantiin juhlimaan kruununprinsessa Victoriaa.
Vickanin yntymäpäiväjuhlat ovat yksi vuoden kohokohdista, mutta yhteiselle hauskanpidolle ei tunnu näkyvän loppua niiden jälkeenkään. Perjantaina 17. heinäkuuta lähtivät kuninkaalliset nauttimaan musiikista ulkoilmassa Sollidenin linnan tuntumassa.
Solliden Sessions -nimellä kulkeva konserttisarja ilahduttaa sekä paikallisia, turisteja että myös kuninkaallisia.
Eivät keskittyneet showhun
Sollidenin linnan lavalla järjestetyssä konsertissa soi eurodance. Osa ruotsalaisen, 1990-luvulla hittejä takoneen artisti E-Typen keikasta taisi kuitenkin mennä kuningasparilta ohi, sillä Silvia ja Kaarle Kustaa näyttivät olleen uppoutuneen vain toisiinsa.
Kaksikko ei malttanut kuunnella esitystä, vaan he nojautuivat kohti toisiaan. Kuvasta näkee, kuinka kuningas höristää korviaan kuullakseen varmasti aivan kaiken, mitä Silvialla on sanottavana.
Osoittelee sormellaan
Kuvista päätellen se oli juuri kuningatar Silvia, jolla riitti juttua kesken konsertin.
Kuvat eivät kerro, mistä kuningas ja kuningatar jutustelivat, mutta selväksi käy, että hetken aikaa he näkivät vain toisensa.
Kaarle Kustaa ja Silvia eivät kumpikaan pysty pidättelemään nauruaan.
Svensk Damin video paikan päältä osoittaa kuitenkin, ettei kuningaspari täysin sivuuttanut meneillään olevaa konserttia. Jopa kuningas ja kuningatar nousivat hetkeksi ylös tuoleilta taputtamaan ja liikkumaan musiikin tahdissa.
Prinssi Gabriel jäi kakkoseksi
Mukana konsertissa olivat myös prinsessa Sofia sekä osa kuningasparin lapsenlapsista: prinsessa Sofian ja prinssi Carl Philipin pojat, prinssi Gabriel ja prinssi Julian.
Mutta vaikka kuningatar Silvialla oli prinssi Gabriel aivan vieressä, oli kuningattaren huomio kohdistunut kuninkaaseen. Edes oma lapsenlapsi ei onnistunut siirtämään kuningattaren huomiota pois omasta, valkohiuksisesta kuningasrakkaasta.
Konsertti näyttää tällä kertaa toimineen pelkkänä taustana kuninkaan ja kuningattaren mukavalle yhdessäololle.