Prinsessa Birgittan haudalla ikävä näky – moka julki

Prinsessa Birgittan haudalla ikävä näky – moka julki

Prinsessan ristiin on kirjailtu harmillinen moka.

Kuningas Kaarle Kustaan sisko prinsessa Birgitta menehtyi loppuvuodesta 2024 ollessaan 87-vuotias.

Arkistovideo: Ruotsin kruununperimysjärjestys

Toiveidensa mukaisesti hänet haudattiin Ruotsiin, mutta ilman mediaa tai suuria hautajaisia. Paikalla oli vain perhettä, lähisukulaisia ja läheisiä.

Prinsessa on haudattu Hagan puiston kuninkaalliselle hautausmaalle. Tällä hetkellä hauta odottaa Svensk Damtidningin mukaan vielä kiveä, ja sen paikalla on risti.

Väärä ikä

Puinen risti on tavanomainen näky uusilla haudoilla, joille ei vielä ole saatu asetettua kiveä oikeine kaiverruksineen.

Hautakiven hankinta sai nyt uuden kiireellisyyden asteen, sillä ristissä huomattiin olevan epäonnekas virhe. Syntymävuoden 1937 sijaan kiveen on merkitty, että Birgitta olisi syntynyt vuonna 1927, kymmenen vuotta aikaisemmin.

Kuvia haudalta ja virheellisestä kyltistä on julkaissut esimerkiksi Aftonbladet.

Hovi ei Expressenin mukaan ole vielä kommentoinut asiaa.

Prinsessan hautajaisia vietettiin 15. joulukuuta. Tuolloin hauta aseteltiin täyteen kukkia.
Prinsessan hautajaisia vietettiin 15. joulukuuta. Tuolloin hauta aseteltiin täyteen kukkia.

Värikäs elämä auringossa

Prinsessa Birgitta eli elämänsä suurilta osin piilossa parrasvaloilta. Hänen avioliittonsa saksalaisen aviomiehensä Hohenzollern-Sigmaringenin prinssi Johann Georgin kanssa kesti vuodesta 1961 vuoteen 1990. Tuolloin pari muutti erilleen, mutta pysyi yhä virallisesti avioliitossa.

Johann, jota kutsuttiin lähipiirissä Hansiksi, menehtyi vuonna 2016.

Birgitta muutti Mallorcalle 90-luvulla, ja piipahti Ruotsissa vain tärkeimmissä juhlatilaisuuksissa viimeisten vuosikymmentensä aikana.

Saarella hänellä oli viihteenään sen tarjoamat golfklubit, ystävät ja hyväntekeväisyysgaalat. Hänen vakioklubillaan pelataan ensi syksynä turnaus hänen muistolleen.