Prinsessa Birgitan ruumiin siirron taustalla skandaali

Prinsessa Birgitan ruumiin siirron taustalla skandaali

Hautajaiset olivat kaatua byrokraattisen virheen takia.

Ruotsin prinsessa Birgitta haudattiin sunnuntaina 15. joulukuuta. Hän menehtyi mallorcalaisessa sairaalassa keskiviikkona 4. joulukuuta 87 vuoden iässä.

Birgitta menehtyi Mallorcalla, jossa hän vietti viimeiset vuosikymmenensä auringosta ja saaren tarjoamasta leppoisasta elämästä nauttien. Hänet haudattiin kuitenkin omasta toiveestaan Hagaparkeniin, joten hänet tuli saada siirrettyä Mallorcalta synnyinmaahansa.

Hautajaiset sujuivat rauhallisissa tunnelmissa perheen kesken, ja Birgitan toiveen mukaisesti mediaa ei ollut paikalla.

Meinasi kömmähtää

Expressen uutisoi torstaina, (19.12.) että hautajaisjärjestelyissä vältyttiin juuri ja juuri isolta kommellukselta.

Lehden mukaan Espanjan siviilirekisteri merkitsi kuolintodistukseen väärän syntymäpäivän. Tämän takia Espanjan suurlähetystöllä ja Mallorcan konsulaatilla oli vaikeuksia lentojärjestelyjen kanssa.

Virheellinen merkintä aiheutti kiivasta sähköpostittelua maiden välillä, ja Ruotsin ulkoministeriö joutui muistuttamaan suurlähetystöä asian kiireellisyydestä.

Myös Ruotsissa toiminut hautaustoimisto joutui huolestumaan aikataulusta, kun hautajaisiin oli alle viikko aikaa, eivätkä kaikki asiakirjat olleet kunnossa.

Kirjeenvaihdossa pahoiteltiin tilanteen sekavuutta.

Lopulta Birgitta saatiin siirrettyä Ruotsiin 13. joulukuuta, vain kaksi päivää ennen hautajaisia.

Useampi muistotilaisuus

Vaikka prinsessan hautajaiset olivat yksityinen tilaisuus, saivat kutsutta jääneet ystävät ja tavan kansalaiset muistaa häntä muissa tilaisuuksissa.

Mallorcalla järjestettiin oma muistotilaisuutensa prinsessan Espanjassa asuville ystäville, joita hän oli ehtinyt kerryttää esimerkiksi golfharrastuksensa parissa suuret määrät.

Konsulaatti huolehti tilaisuudessa Ruotsin lipusta, joka prinsessan arkun päälle asetettiin.

Ruotsissa Brigittaa kunnioitettiin hautajaisista erillisessä tilaisuudessa Riddarholmenin kirkossa, ja Hagaparkenin hautapaikka oli hautajaisten jälkeisenä päivänä avoinna vierailijoille muutaman tunnin ajan.