Kruununprinsessa Victoria palasi julkisuuteen

Kuninkaalliset kesälomat on nyt vietetty.
Ruotsin kuninkaalliset ovat viettäneet lähes koko heinäkuun ajan ansaittua kesälomaansa. Myös kruununprinsessa Victoria on vetäytynyt miltei kuukauden päiviksi kesän viettoon perheineen.
Arkistovideo: Tällaisia ovat kuninkaallisten kodit
Elokuun koitettua alkoi myös arki, ja pian kuninkaallisetkin putkahtivat rusketuksineen ihmisten ilmoille.
Kruununprinsessa Victoria ja kuningas Kaarle Kustaa lähtivät ensimmäisenä lomilta työn touhuun, kun maanantaina (11.8.) vuorossa oli työpäivä Kuninkaanlinnassa.
Kovin seikkailuntäyteisestä työpäivästä ei ollut kyse, vaan isä ja tytär sukelsivat suoraan työnkuvansa virallisempaan päätyyn, kun ulkoasiainneuvosto kokoontui kuninkaan johdolla.
Totisina vierekkäin
Hovin Instagram-tilillä julkaistiin yhteiskuva Ruotsin pääministeristä Ulf Kristerssonista yhdessä kuninkaan ja kruununprinsessan kanssa.
Julkaisussa kerrotaan ulkoasiainneuvoston olevan eduskunnan ja hallituksen välinen neuvotteluelin, jota valtionpäämies eli kuningas Kaarle Kustaa johtaa.
– Perustuslain mukaan hallituksen tulee "jatkuvasti pitää ulkoasiainneuvosto tietoisena niistä ulkopoliittisista olosuhteista, joilla voi olla merkitystä valtakunnalle, ja neuvotella neuvoston kanssa näistä kysymyksistä niin usein kuin tarve vaatii, kuvaillaan neuvoston toimintaa.
Epäilemättä vakavateemaisen kokoustamisen sisällöstä ei tiedotettu sen suuremmin.
Kesämekko pysyy
Kuvassa sekä kuninkaalisten että pääministerin ilmeet ovat hyvin vienosti hymyilevät. Victoria ei ole kuitenkaan antanut töiden tulla kesätyylin tielle.
Elokuu on vielä vahvasti kukkamekkokuukausi, ja sellaisen kruununprinsessakin löysi ylleen viralliseen menoon.
Tummansininen paitamekko on muutaman vuoden vanhaa Polo Ralph Laurenin mallistoa, ja Victoria on käyttänyt sitä muutamaan otteeseen vuodesta 2021 lähtien.
Edellisen kerran hän pukeutui kyseiseen sievään leninkiin vuonna 2024, tuolloinkin ulkoasiainneuvoston tapaamisessa.
