Prinsessa Estellen käytös häkellytti julkkiksen: "Kuolin ja jäädyin"

Prinsessa Estellen käytös häkellytti julkkiksen: 'Kuolin ja jäädyin'

Prinsessan ja julkkiksen kohtaaminen jätti vain yhden osapuolen sanattomaksi.

Prinsessa Estelle täytti juuri 13 vuotta, ja on koko elämänsä pikkuvauvasta teini-ikään asti onnistunut yllättämään hilpeällä käytöksellään.

Estellen on huomattu olevan lähes joka tilanteesta kiinnostuneen ja iloisen oloinen, oli kyse sitten museoista, konserteista tai kynttilöiden valmistuksesta. 

Ruotsalainen laulaja Ellen Krauss pääsi näkemään pikkuprinsessan käytöstavat läheltä eräänä sunnuntaipäivänä. Kotimaassaan suureen suosioon pompannut 24-vuotias Ellen kertoo kohtaamisesta Bianca Ingrosson podcastissa Bianca by Night. Podijaksosta kertoo Svensk Damtidning.

Ellen kertoo käväisseensä shoppailureissullaan H&M Home -liikkeessä, ja olleensa liikkeenä varsin rähjäisenä.

– Minulla oli lippis ja hiukseni olivat kuin voita, hän muistelee podcastissa.

Yllättävä kohtaaminen

– Sitten esiin tulee tosi pirteä, cool tyttö, hyvin päättäväisin askelin. Hän tiesi, mihin hän oli menossa, laulaja toteaa.

Ellen ei ensihätään tunnistanut, kuka oli kyseessä, mutta tyttö pyysi ystävällisesti selfietä. Tämä on laulajalle tietenkin tuttua, eikä hän epäröinytkään yhteiskuvaan suostuessaan.

Selfietilanteen jälkeen Ellen kuitenkin katseli ympärilleen, ja ymmärsi, mitä juuri oli tapahtunut.

– Sitten katson ylös, ja siinä on kruununprinsessa Victoria koira sylissä, ja tässä on estelle... Minä tyyliin kuolin ja jäädyin... En osannut edes puhua, Ellen toteaa.

Estelle pysyi tilanteen päällä Ellenin häkellyksestä huolimatta, ja kertoi laulajalle olevansa tämän suuri fani. Mukana oli myös Ellenin täti, joka sai kerrottua kruununprinsessalle ja tämän tyttärelle, että Ellen esiintyy Öölannissa tulevana kesänä.