Kiusallinen hetki! Kuningatar Margareeta näpäytti miniäänsä
Vallasta luopunut kuningatar ojensi miniänsä käytöstä yleisön edessä.
Kruunustaan poikansa Frederikin hyväksi luopunut Tanskan entinen kuningatar Margareeta vietti aiemmin tässä kuussa 86-vuotisjuhliaan. Juhlallisuuksissa lähes huomaamatta jäänyt kiusallinen kohtaus on noussut eloon somessa.
Videolla uutispommi tammikuulta 2024: vallasta luopuminen
Margareeta luopui kruunustaan yli kaksi vuotta sitten. Hän kuuluu kuitenkin yhä kuninkaallisen perheen ytimeen, Svensk Dam muistuttaa.
Vanhan rouvan sana painaa, ja kansansuosio on aivan eri tasolla kuin istuvan kuninkaan. Omia polkujaan kulkenut Margareeta on edelleen alati hymyilevä, liikunnallinen, ja kuten välikohtaus osoitti, myös napakka.
Koiraakin alempana
Syntymäpäiväperinteen mukaisesti Margareeta otti vastaan kuningaskunnan kansalaisten tervehdyksen kotilinnansa Fredensborgin pihalla.
Margareeta istui pääoven edessä portailla, vasemmalla puolellaan poikansa, kuningas Frederik ja oikealla puolellaan istumassa sisko, Kreikan entinen kuningatar Anne Marie.
Seisten esiintyneen Frederikin vasemmalla puolella, mutta yhtä askelta muita alempana, seisoi nykyinen kuningatar, Frederikin puoliso Mary.
Entisten kuningatarsiskosten ja hallitsevan Tanskan kuninkaan porrasaskelma oli peitetty kuninkaallisen punaisella matolla. Alempi askelma, jolla seisoi Mary yksin, oli paljas. Jopa kuningattaren Tilia-mäyräkoira sai olla ylemmällä, punaisen maton porrasaskelmalla.
Sitten tuli näpäytys
Iloisen tunnelman tuoksinassa Margareeta kumartui silittämään hyvin arvonsa tuntevaa mäyräkoiraa. Silloin se tapahtui.
Margareeta näytti vaihtavan sanoja kuningatar Maryn kanssa kaikkien nähden, Tanskan Se og Hør kertoo. Monien mielestä näyttää siltä, että kuningatar Margreeta suorastaan moitti koiraa kohti kumartuvaa miniäänsä.
– En usko, että tämä on oikea hetki siihen, ovat sanat, jotka monet uskovat pystyneensä lukemaan kuningatar Margareetan huulilta.
Sanojen jälkeen Mary nousee päättäväisesti ylös ja näyttää hieman nololta.
Huomattiin kansainvälisesti mediassa ja somessa
Erikoinen episodi juhlista on alkanut levitä sosiaalisessa mediassa. Myös brittiläinen Hello! on tarttunut aiheeseen, mutta vain Facebook-sivuillaan. Se og Hør puolestaan selostaa somereaktioita.
– Rakastan Margareetaa, mutta tuo teko oli kova. Koira itse käveli Maryn luo, ja tämä vain tunnusti koiran olemassaolon söpöllä taputuksella, kirjoittaa eräs.
– Vau, kuinka epäkohteliasta, toteaa toinen moittien Margareetan elettä.
Joidenkin mielestä Margareeta kuitenkin vain yritti auttaa miniäänsä.
– Hän tarkoitti vain, että ihmiset olivat ottamassa kuvia, ja kumartuneesta kuningattaresta tulee huonoja kuvia, kirjoittaa eräs.