Kuningatar Margareeta juhli syntymäpäivänään – yksi vieras varasti huomion
Kuningattaren Tilia-mäyräkoira kävi tutkiskelemassa paikkoja juhlallisuuksien aikana.
Entinen Tanskan kuningatar Margareeta II juhlisti torstaina (16.4.) 86-vuotissyntymäpäiväänsä.
Katso video: Kuninkaallisten parien pituuserot
Merkkipäivän kunniaksi Tanskassa järjestettiin viralliset juhlallisuudet Fredensborgin linnassa, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminasta.
Paikalla olivat tietysti myös kuningas Frederik ja kuningatar Mary. Mary nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa hänen isänsä kuoleman jälkeen. Hän oli pukeutunut hillittyyn suruasuun, mutta tunnelma oli silti iloinen.
Juhlallisuudet alkoivat kello 12, ja siihen kuului esimerkiksi kuninkaallisen kaartin soittokunnan konsertti Margareetan kunniaksi.
Huomion vei kuitenkin jokin aivan muu.
Nelijalkainen juhlija ihastutti
Huomion vei Margareetan mäyräkoira Tilia. Kyseessä on rutkasti maailmaa nähnyt koira, joka tottunut osallistumaan kaikenlaisiin kuninkaallisiin tapahtumiin, ja jolla on aina oma, keskeinen paikkansa, kun sen emäntä viettää syntymäpäiväänsä.
Tilia pani juhlaan vauhtia. Se esimerkiksi haukkui musiikin tahdissa ja teki kävi nopeasti varmistamassa, mitä portaiden alapäässä näkyi.
Kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt retki ennen kuin se palasi emäntänsä luo.
Juhlallisuuksien jälkeen oli vuorossa yksityinen syntymäpäivälounas.
Tanskan kuningasperhe kokoontuu taas lauantaina, jolloin vietetään prinssi Vincentin ja prinsessa Josephinen konfirmaatiota.