Huumorimummo iski: tyly palaute Catherinelle ja Williamille

Huumorimummo iski: tyly palaute Catherinelle ja Williamille

Hulvaton eläkeläinen pisti kuninkaallisille jauhot suuhun ja sai aikaan naurumyrskyn.

Ison-Britannian tuleva hallitsijapari kruununprinssi William ja prinsessa Catherine liikkuvat niin paljon alamaistensa joukossa, että kohtaamisten joukossa on aina välillä myös yllättäviä napakymppejä.

Williamin ja Katen mieleen on varmasti jäänyt korona-aikaan viisi vuotta sitten tehty vierailu vanhainkotiin, josta muun muassa Mirror muistuttaa.

William ja Kate vierailivat koronavuonna 2020 pahimpien rajoitusten välissä Cardiffissa, jossa he halusivat käydä eräässä ihan tietyssä vanhainkodissa.

Juttuhetki kriitikon kanssa

Kate ja Wills juttelivat rennosti niitä näitä sekä henkilökunnan että vanhainkodin asukkaiden kanssa.

Joukossa oli myös ikärouva Joan Drew-Smith joka oli saanut klassikon maineen. Juuri hänen vuokseen pari halusi käydä vierailulla.

William ja Kate olivat jo toukokuussa täyden vierailukiellon aikaan viihdyttäneet kodin asukkaita toimimalla videoyhteydellä bingoemäntänä ja -isäntänä. Tuolloin Joan oli todennut, ettei homma sujunut parilta kuten oli pitänyt.

William muistutti Joanille elokuisella vierailullaan, että he ovat tätä kautta tuttuja, ja Joan oli ollut vähän tyytymätön heidän työhönsä.

– Kyllä, teitte hiton paskaa työtä, Joan vastasi. 

Kultainen hetki kuvan otolle. Joan istuu punaisessa tuolissa valkoisessa puserossaan, ja edessä oleva hoitaja on juuri revennyt nauruun. Myös William nauraa kasvosuojuksensa alla, ja Kate pokka pettää juuri sen verran, että hän sukii hiuksiaan, mitä brittikuninkaalliset eivät juuri julkisuudessa tee.
Kultainen hetki kuvan otolle. Joan istuu punaisessa tuolissa valkoisessa puserossaan, ja edessä oleva hoitaja on juuri revennyt nauruun. Myös William nauraa kasvosuojuksensa alla, ja Kate pokka pettää juuri sen verran, että hän sukii hiuksiaan, mitä brittikuninkaalliset eivät juuri julkisuudessa tee.

Yllättävä tilanne irrotti läsnäolijoilta hervottomat naurut.

Joan pistää entistä paremmaksi

Innoissaan tulevalle kuninkaalle jutteleva Joan myös halusi osoittaa kiinnostustaan tätä kohtaan.

– Onko tuo teidän assistenttinne, hän kysyi vakaasti ja osoitti Williamin vieressä istunutta Catherinea.

Kate nappasi aloitteen salamaakin nopeammin. Hän vastasi Williamin puolesta ja osoitti ensin sanansa tälle.

– No, kyllähän minä olen sinun assistenttisi...

– Olen ollut jo kauan, Kate jatkoi vastaustaan Joanille omaa asemaansa ironisoiden.

Hello!-lehden mukaan Wills totesi myöhemmin henkilökunnalle rakastavansa Joanin otetta elämään.

– Kunpa kaikki olisivat yhtä rehellisiä.