Prinssi William paljastaa lapsensa erikoispuuhastelun

Prinsessa Charlotte on näennäisen itsestään poiminut itselleen harrastuksen.
Prinsessa Charlottelle on salavihkaa syntynyt harrastus, eikä kruununprinssi William ei ole aivan varma, mistä tytär saanut kipinän. Sivullisen on helppo huomata, mistä on kyse, sillä samaan puuhaan jumittavat myös prinssi-isi ja prinsessa-äiti.
William paljasti olympiamitalisti Keely Hodginsonille, että Charlotte on alkanut harrastaa juoksua.
Keelystä tehtiin tänään Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsen, ja nimitystilaisuudessa kruununprinssi halusi myös leveillä 800 metrillä olympiakultaa Pariisista tuoneelle Keelylle tyttärensä ansioilla.
– Prinssi sanoi minulle tyttärensä juoksevan 400:aa metriä ja aitoja ja että tämä oli katsellut telkkarista juoksuani Pariisissa, Keely kertoi Hellon mukaan.
Kilpailuhenkinen Charlotte on jo aiemmin tokaluokkalaisena lähettänyt isänsä mukana terveisiä Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen kapteenille Leah Williamsonille.
– Charlotte pyysi minua sanomaan teille, että hän on tosi hyvä maalissa, William nauroi kolme vuotta sitten jalkapalloilijoita tavatessaan.
Taipumus urheilullisuuteen ja kilpailuviettiin on tietysti tullut Charlottelle vanhemmiltaan. Hellon mukaan prinsessa Catherine on aiemmin kertonut tästä. Hän on selittänyt, miten on aina ollut Williamin kanssa liikkeellä ja liikkeessä.
– Kilpailuvietistämme kertoo se, ettemme ole oikeastaan koskaan saaneet pelattua keskenämme tennisottelua loppuun asti. Siitä tulee meille niin kova henkien taisto, Kate on nauranut.