Chris O'Neillin käytös kuninkaan syntymäpäiväjuhlassa herättää huomiota
Ruotsin kuningas täyttää 80 vuotta. Seiska on paikalla Tukholmassa seuraamassa juhlallisuuksia.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa viettää tänään (30.4.) juhlapäivää. Monarkki täyttää tällä päivämäärällä kunnioitettavat 80 vuotta.
Video: Ruotsin kuninkaallisten vierailulla kävi pieni lapsus
Merkkipäivää juhlistaakseen armeija on järjestänyt kuninkaalle tervehdyksen. Tukholmassa saappaankannat kopisevat, kun kunniakaarti marssii kuninkaanlinnan ohi. Tilaisuutta seuraavat niin kuningasperhe, kutsuvieraat, kuin kansalaisetkin.
Juhlallisuuksiin osallistuu pitkä liuta kuninkaallisia ja muita valtiovieraita ympäri Euroopan. Syntymäpäiväjuhlallisuuksiin paikalle kutsutut arvovieraat istuvat katsomossa.
Kuninkaallisperhe sen sijaan seuraa tapahtumia seisten linnan parvekkeelta. Jos seuraa.
Prinssi Daniel ja Chris O’Neill keksivät nimittäin kiinnostavampaa puuhaa. Kuninkaalliseen perheeseen avioliiton kautta saapuneet herrat rupattelivat ahkerasti keskenään pitkät pätkät vahdinvaihdosta ja orkesterin soitannasta.
Miehiä ei häirinnyt sekään, että pikkuprinsessa Leonore näytti kyllästyvän pahemman kerran heidän vieressään pitkän tilaisuuden aikana.
Univormut yllä
Kuningas Kaarle Kustaa, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Carl Philip seurasivat tilaisuutta omasta nurkastaan univormut yllään. Heillä kiinnostus näytti pysyvän yllä etenkin silloin, kun paikalle saapuvat lapset ojensivat heille kukkia.
Lasten ujot lähestymistavat herättivät huvitusta eritoten tilaisuuden seuraajissa sekä Victoriassa – paikallaolijat kuulivat hyväntahtoisia naurahduksia, kun lapset ryntäilivät ympäriinsä kukkatervehdykset käsissään.
Hallinnut yli 50 vuotta
Kaarle Kustaasta tuli vuonna 2018 Ruotsia pisimpään hallinnut kuningas. Monarkit ovat vaihtuneet, mutta yksikään hallitsija ei ole istunut valtaistuimella yhtä kauaa, kuin Kaarle.
Hänet kruunattiin tehtäväänsä syyskuussa 1973 – Kaarle XVI Kustaa on siis hallinnut länsinaapurissa syyskuussa jo 53 vuoden ajan.
Seiska seuraa paikan päällä kuninkaan syntymäpäivän juhlallisuuksia.