Kuningas Kaarle Kustaa: Harvinainen perhepaljastus

Kuningas Kaarle Kustaa: Harvinainen perhepaljastus

Tällainen isoisä Ruotsin kuningas on yhdeksälle lapsenlapselleen.

Kuningas Kaarle Kustaa on pian 80 vuoden ikäänsä mennessä ehtinyt kolmen lapsen isäksi ja kaikkiaan yhdeksän lapsen isoisäksi.

Arkistovideo: Ruotsin kruununperimysjärjestys

Kruununprinsessa Victoria, prinssi Carl Philip ja prinsessa Madeleine ovat kukin luoneet omat uransa – esikoinen kruununperillisenä, josta isän kelpaa olla ylpeä.

Vaikka kahdeksankymppisiä vietetään 30. huhtikuuta, ei kuningas ota kuuleviin korviinsa mietteitä eläkepäivistä. Hän kertoo, että kiirettä riittää senkin verran, että isoisän rooli ei ole ykkösenä mielessä.

Kaarle Kustaan mukaan hänen lapsillaan on omien lasten kasvatus hyvin hanskassa. Asia ilmenee hänen antamassaan haastattelussa Svenska Dagbladetille.

– He osaavat huolehtia itsestään, hän kuittaa.

Kuninkaan isä, kuningas Kustaa VI Aadolf, menehtyi Kaarle Kustaan ollessa vain 27-vuotias. Tuore kuningas tuli isäksi vasta oman isänsä kuoleman jälkeen, joten lapset kasvoivat ilman isän puolen isoisää, eikä Kaarle Kustaalla ollut roolimallia omien lasten kasvatukseen.

– Monet lapset kasvoivat uraisien kanssa, vaikka heillä olikin perhe. Mutta on selvää; näen nyt, miten Carl Philip työskentelee ja näkee vaivaa isyyden eteen enemmän kuin itse koskaan näin. Ja heillä on neljä lasta, Kaarle Kustaa pyörittelee.

Prinssi Carl Philipillä ei ole juurikaan kuninkaallisia tehtäviä, mutta hän pyörittää yhteistä säätiötä prinsessa Sofian kanssa. Lisäksi hänellä on oma muotoilyritys, johon hän keskittyy neljän lapsen isyyden ja autoharrastuksensa ohella.

Koko kuninkaallinen perhe poseerasi yhteiskuvassa kesällä 2025.
Koko kuninkaallinen perhe poseerasi yhteiskuvassa kesällä 2025.

Yhä työssään

Kun kuningatar Margareeta luopui vuoden 2023 päätteeksi kruunusta, heräsi Pohjoismaissa suuri spekulaatioiden mylly.

Hallitsijoiden oltiin katsottu tehneen hiljaisen sopimuksen pysyä vallassa hautaan asti – tarkoittiko Margareetan päätös sitä, että myös kuningas Harald tai kuningas Kaarle Kustaa luopuisi vielä kruunustaan?

Kuningas Kaarle Kustaa ei ainakaan aio siirtyä valtaistuimelta mihinkään. Hän kertoo istuvansa vallassa niin pitkään kuin mahdollista.

Kuninkaalla on takanaan yli 50-vuotinen hallintokausi, jonka aikana hän on kasvanut ja kehittynyt. Hän kertoo, että on tärkeää osata pitää huumori mukana elämässä. Itsevarmuus sen sijaan on kertynyt iän myötä.

– Olen tavannut vuosien mittaan suurimman osan ihmisistä, joita tulen tapaamaan, hän tuumaa.